HARSOINEN TERÄS (1982)

HARSOINEN TERÄS (1982)


Harsoinen teräs

Voi muovi syödä munkkeja
ja rauta laulaa taas
voi betonilla paistatella päivää, ihanaa!
kai puu on paljon kokenut ja nähnyt elämää
mutta tässä tulee se, jonka varjoon kaikki jää:

harsoinen teräs

voi ihminen kuin ihminen saada jalat jäniksen
mutta uhriksi jos joutuu harsoisen teräksen
saa kädet kaiken tuntevat ja diplomaatin suun
saa pikkuaivot poliisin ja sydän antautuu

harsoinen teräs

se antaa silmät vieraat, opettaa huiputtamaan
se vippaa vieraan sydämen
ja näin petkutus alkaa
se on pehmee ja kuuma, kaunis ja kiiltävä
giljotiini
kun se laulaa, on ääni kultaa
mutta sanat pyövelin

harsoinen teräs


Kupla kimaltaa

Mä ruuvaan irti sydämen
rennosti taskuun heitän sen
mä säädän jalat kulkemaan
paratiisiin ihanaan
toiveitten tunkio, sielu tuskiemme
mä tiedän sen ja kuljen vaan
läpi satumaan

mun omatunto janoaa
puhdasta ruumista päälle maan
mä syötän koiralleni sen
omatuntoni hiljaisen
autuus on hiljainen, tunne tunnoton tää
mä tiedän sen ja kuljen vaan
ja kupla kimaltaa

en kuule, en näe
olen puhdas ihminen
ei mua lankeamaan saa
tuo lanteitaan värisyttelevä nainen
mä pelkään, se tulee
syö minut jättiläishampurilainen
mä pelkään, se puree
jalostamani raakalainen
on pelko harhaa, pois sen saa
kuka vaan, kun omistaa
ei materia tuskaa nää
ei vuoda verta teräspää
ihana elämä! tyhjä, täydellinen
mä tiedän sen ja kuljen vaan
läpi satumaan
ja kupla kimaltaa


Levottomat jalat

Ota kiri, ota kiri, loppukiri, harakiri
kirikirikirikiri
näin huutaa jalkani turvonneet
asfaltissa kahlanneet
kuka vie, kuka vie ja mitä mä saan?
on mulla levottomat jalat
levottomat

koe hyvä, koe paha, tulikoe
koe rinnassasi tuli
seinään pää ja uudelleen
sitä rytmissä päivittäin mä teen
kuka vie, kuka vie ja mitä mä saan?
on mulla levottomat jalat
levottomat

ei asu sisälläni rauha
eikä maistu mulle
vesi
kuuluu veneen alle
on kiire jo löytää paikka uus
ja joka hetkessä lepää ikuisuus
kuka vie, kuka vie ja mitä mä saan?
on mulla levottomat jalat
levottomat

rauha, rauha, rauha, rauha
ranta rauhan
näin huutaa pääni hädissään
mutta jalat vie ja taas mennään


Totuus

Totuus astuu vallan alle, vääntyy ja katkeaa
ei ahmi oikeutta nälkäinen suu
vaan vaatii tasa-arvoa
ei pelko pelkää, se tuomitsee
ja tekee ihanteet
heikkous valtaa janoaa
kuka voisi lohduttaa?
vain rakkaus voi sen janon sammuttaa

kun totuus kohtaa totuuden
saa voittaja lämpimän sydämen
kylmä sydän, ruumis vapiseva
alku katumusharjoituksen

totuus astuu vallan alle, vääntyy ja katkeaa
kuka tietää värit oikeuden?
kuka tuntee totuuden?
se on maassa, taivaassa
iloa, tuskaa jakamassa
pisara oikeuden, totuuden, rakkauden
on istutettu sydämiin
mutta miksei se virtaa sydämistä aivoihin?


Eksyneet lampaat

Eksynyttä, älä hae eksynyttä
lammasta metsästä pois

kai sä olet joskus kävellyt harhaan
harhassa löytänyt taivaan
sit sut haettiin pois
todellisuus o-hoi!
nyt kyyneleet saa kaupungin täyttää
virta vieköön viisauden
huuhtoutukoot muukalaiset
pois sieluistamme, irti sieluistamme, sieluistamme
pois, pois, pois

eksynyttä, älä hae eksynyttä
lammasta metsästä pois

kai sä olet joskus kiivennyt puuhun
nähnyt, tuntenut tuoksun
sit sut haettiin pois
maahan taas o-hoi!
puista näkee pitemmälle
tuuli puita horjuttaa
puista näkee syvemmälle
metsään ja metsän taa
kaikki puihin kavutkaa
metsään ja metsän taa


Julkinen eläin

Rouva wegelius lähtee kaupungille
tahtoo raitista ilmaa
hän sanoo päivää naisille
meitä miehiä huvittaa
ja läpinäkyvän seinän taa
rouva pysähtyy ja tuijottaa
suoraan sisään unelmien maahan

hän katsoo alumiinikelloaan
on aika wegeliuksen mennä taas
sillä tänään on kuukauden luontopäivä
ihmeet vihreät nähdä saa
hän torille saapuu ja huudahtaa:
”ihanaa kun täälläpäin
on julkinen kasvi ja julkinen eläin”

hampaat välkkyy auringossa
siitepöly leijailee
kaksi luonnon kaunotarta
ihmisille hymyilee

julkinen eläin
mä olen julkinen eläin
on vanha rouva hurmiossa luonnon ihmeitten
hän ymmärtää,
ei maailmassa oo yksin ihminen
on metsät, mesimarjat, laaksot, lahnat kutuineen
”akvaario”, hän päättää, ”sen mä teen”
hän kädet yhteen liittää
kiittää:
”ihanaa kun täälläpäin
on julkinen kasvi ja julkinen eläin”

hampaat välkkyy auringossa
siitepöly leijailee
kaksi luonnon kaunotarta
ihmisille hymyilee

julkinen eläin
mä olen julkinen eläin
julkinen eläin
sä olet julkinen eläin
julkinen eläin
on meillä julkinen eläin
julkinen!


Kuollut eläköön

Hän oli suuri mies, siinä makaa hän
kuningas kuollut on
ei tuskaa, vihaa, ei rakkautta
saa hautajaissaattue kasvoilleen
suruarmeija suruhuntuineen
kuningas käsissään hoipertelee
hän oli suuri mies, siinä makaa hän
kuningas kuollut on

hän tahtoi jalkoihinsa purppurasaappaat
ja käsiinsä suudelman
kuin kirahvi kurkotti kaulaansa hän
jotta näkisi enemmän
safiirit loistivat silmissään
ja hänen unensa olivat puhtaat
häntä ihailtiin, kunnioitettiin
ja maallisen ajan jälkeen hänet haudattiin
tähän pimeään kellariin

on kuningas kuollut: eläköön hän
saa häneltä maailma näin enemmän
kyllä aika voi kahlita eläjän
ei koskaan elämää
nyt hänen vastuullansa on presidentin elämä
kuningasten kuolema ja sankareitten uroteot
ja hän tiesi, ettei silmä pieni näe maailmaa
jonka näkee paha silmä, joka näkee kaiken taa

pikimustat sotilaat marssivat hiljaa jupisten
kirosanoja ja rukouksia fariseuksien
eikä syvä musta väri heidän sydämistään
katumusta ilman katoa, vaan sinne se jää

on kuningas kuollut: eläköön hän
saa häneltä maailma näin enemmän
kyllä aika voi kahlita eläjän
ei koskaan elämää


Olen toki, vain sen tiedän

Tieto on keksintö pirun
sen vallassa, kuumeessa, tuskassa virun
en tahdo tietää enkä opettaa
vaan tuntea ja oivaltaa

mä tajuan, että mitään tiedä en
ja se, mitä en tiedä, on se tuntematon
siis mä tiedän vain, et’ se tuntematon
on
se on

olen toki, vain sen tiedän enkä sitäkään aina
olen toki, vain sen tiedän eipä tieto päätä paina

tieto on keksintö pirun
sen vallassa, kuumeessa, tuskassa virun
en tahdo tietää enkä opettaa
vaan tuntea ja oivaltaa

tieto sut huumaa ja vierottaa
estää näkemästä maailmaa
sä tiedät sanat ja tunnet kuvat
muttet tajuu enää jumalaa
et tajuu enää jumalaa!

kun sä avaat suusi, niin lemahtaa
haju homeisen kellarin
eikä luitten kalinaa kuunnella
kun on ääniä sydänten
on myös ääniä sydänten!


Pelko

Ei meistä kukaan osaa lentää
taikka ruotsiin sukeltaa
ilman pimeyden ruhtinasta hohtavaa
ei meistä kukaan osaa lyödä
tai sylkeä heikompaa
ilman tuskaa kuumaa, ilmassa vaanivaa
vedä auto ranteeseen, ole iloinen
peitä kasvosi harson taa
ja olet salaperäinen
sä voit itkeä litran samppanjaa
tai suklaata oksentaa
kunhan et vaan loukkaa jumalia

kun sun aivosi pysähtyy
jäät yksin sydämesi kanssa
joko pelottaa, joko pelottaa?
et pysty mitään salaamaan
kun sun aivosi pysähtyy
jäät yksin sydämesi kanssa
tunnetko tuskan hiipivän
selkäsi taa?
se kaikki valheet paljastaa
nyt iskee pelko
pelko
ei meistä kukaan saisi leikkiä
suurta tuomitsijaa
ei meistä kukaan voi lunastaa toisen elämää
sillä rikos jo itse on rangaistus
synneistä koko maan
kuka vielä tahtoo leikkiä saarnaajaa?
saarnat on kirjoitettu järviin, metsän uumeniin
jylhiin vuorten rinteisiin
saarnat on painautuneet kelta-valko-mustiin
ihmiskasvoihin kärsineisiin