HEI SOTURIT (1984)

HEI SOTURIT (1984)


Satama

Mä juoksen, tanssin, huudan
huudan sen pois
mä hypin, hypin, hypin
hypin sen pois
riivaaja luovuttaa
mä haen, tuon ja vien
ja haen sen taas
hermojen kielet soi
mä juoksen, tanssin, huudan
huudan sen pois

satama

mä kierrän, kaarran, kaarran
kiertämistäin
mut maali
sotamaali
pakenee vaan
mä kierrän, kaarran, kuljen
kiertämistäin
mut maali
vitun maali
pakenee taas
vielä mä saavutan
tuo itku tuohon
naurut paikoilleen
mä nostan, lasken, siirrän
paikoilleen
kaikki loksahtaa
mä kierrän, kaarran, kuljen, kierrän ja –

satama


Aina nälkä

Mullon aina nälkä
koko ajan jano
aina kiire
aikaa on vähän
mun on mentävä taas
vaikka just äsken tulin tähän
mullon aina nälkä ja koko ajan jano

aina nälkä
koko ajan jano
mun on saatava sut
sun on saatava mut
mun on koettava kaikki
ja vielä enemmän
mullon aina nälkä ja koko ajan jano

seinät
seinät
seinät

aina nälkä ja koko ajan jano


Hei soturit

Hei soturit
hei soturit ratsastaa puoli metriä ilmassa
on reikä hevosen paikalla
ja taskussa kapakka

hei soturit huutakaa: ”suomi huoraa”
ja niin jokainen äidiltä selkään saa
eikä viikkoon tuu rahaa

hei soturit ampukaa ritsoilla puluja
viekää kivet museoon
eläköön sotahistoria

hei soturit

hei soturit tanssikaa sotatanssia kasarmilla
ei tanssien jälkeen patjan kanssa
tuu vahingossa lapsia

hei soturit ratsastaa puoli metriä ilmassa
on reikä hevosen paikalla
ja taskussa kapakka


Tää on tää

Tää on tää
maailman tärkein elämä
etkä sä nää sisään
mä sanoin sisään
eikä se oo mun veri
joka vuotaa
kun sua lyödään

tää on tää
maailman tärkein elämä
etkä sä nää sisään
mun sisään
eikä se oo mun mieli
joka hoipertelee
kun sua lyödään

tää on tää


Muistokirjoitus

Sä liidit pois
ja jätit sen
joka väsyi alla voimien
ne voimat
ne on sun
aina sun

sä liu’uit pois
ja jätit sen
mikä meille jää
ei enempää
ei vähempää

se hurja muuri sortui
se hurja manner murtui

sä liidit pois


Vaanin sua

Mä vaanin sua
ja sä väijyt mua
katseemme kääntyvät kuvaruutuun
mä vaanin sua
ja sä väijyt mua
silmiin, silmiin
ja nopeasti pois

mä en anna sulle
mitä mä haluun
mä en anna sulle sitä
mitä mä tarviin
kosketus kuihtuu ja kuolee
mä vaanin sua
ja sä väijyt mua
silmiin, silmiin
ja nopeasti pois
mä vaanin sua
kosketus kuihtuu ja kuolee
mä vaanin sua


Tango skitsofrenia

Onko se piru
vatsastapuhuja vai mikä lie?
onko se piru
takavasemmalla niskaankusijana?
onko se piru
katkeroitunut jumalan tossun alla?
katkera piru
salakavalasti iskee selkään
auu!

sarvet kasvaa sisäänpäin ja häntä lyhenee
kun viattomuus keimaillen kohti kävelee
kiinni on, mutta mitä nyt?
miksi kansa alkaa hälistä?
mikä ohimoitani pakottaa?
mikä roikkuu mun jalkojeni välistä?
mutta ei –
enhän minä


Paljain jaloin

Kengille pitää saada katto
mäpä en haluu kenkiä
mä kuljen paljain jaloin

kengille pitää saada moottori
joka haisee ja kolisee
ja ne kengät vie niin lujaa
etteivät jalat pysty seuraamaan
mä kuljen paljain jaloin

kynsille saappaat
herkille hanskat
turvalle vyö
näin suutari lyö
mä kuljen paljain jaloin

kengille pitää saada katto
mäpä en haluu kenkiä
mä kuljen paljain jaloin


Sielun veljet

Harvat harmaat hirttoköydet
hämärässä huomataan
käy nuoret kuumat kurjenkaulat
kuohuksissaan silmukkaan
vain puitten serkut kurkistaa saa
valaistua murhaajaa
kun uskottomat pimeydessä
ovat kilpaa kauhuissaan

puitten serkut, siskot, lapset
sielun veljet
horisontin haihduttaneet
sielun veljet

tätä mä maistan
tämän mä tunnen
yhä mä uskon
tätä mä aistin, kuulen, haistan

mä olen alkanut maatua
ohimoilta versovat villiruusut
vuoren päältä laulukin
kaikuu läpi harmaan frederikin
jalat multaan hajoaa
isä lastaan rakastaa
vuorten lapset, muovin syöjät
sielun veljet
teräksessä, asfaltissa
sielun veljet

tätä mä maistan
tämän mä tunnen
yhä mä uskon
tätä mä aistin, kuulen, haistan

puitten serkut, siskot, lapset
sielun veljet
monta mieltä
yhtä kaikki
sielun veljet


Rauhallista

Hehkuvanpunainen silmä leijuu puitten yllä
harmaa betoniselkä kantaa autoja kotiin
äiti sytyttää savukkeen
ja kirkko on
on ollut ja on
uuni tuoksuu ja sihisee
makkara hikoilee
syksyisen metsän luurangot
ovat nöyrinä hiljaa

rauhallista, on niin rauhallista

putki vyöryy pellon halki
työnorjavirta ui kammioihinsa
usva hiipii
aurinko vaipuu
hiljainen liike vie sydämet kotiin
räjähtää palamaan hopeinen maisema
kauhua pelkäävät ihmiset kirkuvat
kauhua pakenee köyhä kansa
kauhun ystävät rauhassa niittävät
päitä
hymyillen itsekseen
he kulkevat rauhassa
palavan kaupungin läpi
ja rauhassa
ottavat savukkeen
uuni tuoksuu ja sihisee
makkara hikoilee
syksyisen metsän luurangot
ovat nöyrinä hiljaa

rauhallista, on niin rauhallista