Ajankohtaiset

ISMO ALANKO & TEHO-OSASTO YLLÄTYSKEIKALLE TAVASTIALLE PE 9.7.2010 (23.06.2010)

Tänä kesänä Ismo Alanko kiertää Suomea Teho-osaston kanssa. Ismon ja Tehon ohella kokoonpanoon kuuluvat jo Ismo Alanko Säätiö -ajoilta tutut Timo Kämäräinen (kitara, laulu) sekä Jape Karjalainen (basso, laulu). Uutena jäsenenä mukaan on astunut lyömäsoitinvirtuoosi Zarkus Poussa (rummut, laulu). Alanko on lavoilla bändin kera nyt ensi kertaa neljään vuoteen ja viettää samalla uransa 30. festivaalikesää.
 
Seuraavien kuukausien aikana Teho-osasto keikkailee maan suurimmilla festivaaleilla, ja tähän mennessä yhtyeen soittoa on jo nähty esimerkiksi Provinssirockissa. Nyt bändi on julkistanut kesän ainoan klubikeikan Helsingin Tavastialle: konsertti toteutuu perjantaina 9. heinäkuuta, liput ovat myynnissä Tiketissä.
 
"On mahtavaa ja vapauttavaa päästä taas vaihteeksi rock-bändin solistiksi", kuvailee tunteitaan tulevista keikoista Ismo Alanko. Vaikka Teho-osasto kiertääkin maatamme kesän ajan, Teholla-kokoonpanoa ei ole haudattu vaan kyseessä ovat rinnakkaisprojektit.
 
"Isompi kokoonpano antaa mahdollisuuden massiivisiin ja rikkaisiin versioihin uuden levyn biiseistä. Bändin kanssa voi löytöretkeillä myös vanhemman materiaalin parissa taas aivan uudella asenteella", kertoo Alanko.
 
Teho-osasto on villiin rytmiikkaan pohjautuva rock-yhtye, jossa on runsaasti lauluvoimaa. Luvassa on materiaalia tuoreimmalta "Onnellisuus" -albumilta sekä otteita uran varrelta.
 
ISMO ALANKO & TEHO-OSASTO
Pe 9.7.2010 @ Tavastia, Helsinki
Ovet avataan klo 19.00 ja konsertti alkaa klo 20.00.
Liput 19/20 EUR, ennakko: Tiketti.
 
Kesän muut tulevat esiintymiset:
25.6. Jämsä, Himos
26.6. Rauma, RMJ
10.7. Turku, Ruisrock
11.7. Aitoo, Kirkastusjuhlat
14.7. Tampere, Tammerfest
16.7. Koria, Pioneerifestivaali
17.7. Joensuu, Ilosaarirock
23.7. Jyväskylä, Suomipop-festivaali
24.7. Seinäjoki, Vauhtiajot
30.7. Kuopio, Kuopiorock
31.7. Oulu, Qstock
15.8. Vantaa, Ankkarock
 
www.ismoalanko.com
www.myspace.com/ismoalanko

» Lue lisää

HASSISEN KONE - 20 VUOTTA MYÖHEMMIN LIVE 2000 (15.06.2010)

Vuosina 1980-1982 lyhyen mutta sitäkin hurjemman ja laadukkaamman uran tehnyt Hassisen Kone soitti olemassaolonsa 20-vuotisjuhlan kunniaksi Eastpop 2000 -tapahtuman pääesiintyjänä. Tämä Joensuun Laulurinteellä 12000 hengen yleisön edessä soitettu ainutkertainen comeback-keikka kuvattiin ja julkaistiin tuoreeltaan DVD-muodossa. Nyt - yhtyeen 30-vuotisjuhlan kunniaksi taltiointi julkaistaan uudelleenmasteroituna cd-versiona 16.6.2010.

Lisäinfoa julkaisusta täältä:
http://dvdinfo.fi/hassisenkonelive/

Tilaa levy itsellesi täältä:
http://www.levykauppax.fi/artist/hassisen_kone/20_vuotta_myohemmin_live_2000/



ISMO ALANKO KOKOAA TEHO-OSASTON KESÄN KEIKOILLE (20.04.2010)

Ismo Alanko Teholla -kiertue on ollut niin yleisömäärien kuinesiintyjiensäkin, Ismon ja Tehon, puolelta menestys. Se jatkuumaassamme vielä 24.4. asti. Tämän jälkeen Ismo Alanko ja Teho Majamäkieivät ehdi kauan vetää happea, sillä kesän keikat alkavat jälleen 11.6.Kokoonpanoon liittyvät mukaan jo Ismo Alanko Säätiö-ajoilta tutut TimoKämäräinen (kitara, laulu) sekä Jape Karjalainen (basso, laulu). Uutenajäsenenä mukaan astuu lyömäsoitinvirtuoosi Zarkus Poussa (rummut,laulu). Ryhmä kantaa nimeä Ismo Alanko & Teho-osasto. Alanko onlavoilla bändin kera nyt ensi kertaa neljään vuoteen ja viettää samallauransa 30. festivaalikesää. 


» Lue lisää

MAKE UP JA KELLARIVIDEORAATI (17.03.2010)
Haluatko nähdä Ismon ja Tehon viimeaikaiset esiintymiset Make Up -ohjelmassa sekä YleX:n Kellarivideoraadissa?
» Lue lisää

RADIO ROCKIN DJ-VIERAS (15.03.2010)
Ismo on Radio Rockin dj-vieraana viikolla 11 ma-pe klo 16.30 ja 18.30.
» Lue lisää

ISMON KIERTUE ALKAA PERJANTAINA (04.03.2010)

Ismo Alanko Teholla lähtee perjantaina 5.3. uuden levyn myötä keikoille. Kiertue alkaa Kouvolan House of Rockista ja päättyy 24.4. Salon Kivaan, käsittäen yhteensä 17 esiintymistä.


» Lue lisää

Ismo televisiossa ja radiossa (04.03.2010)
Vaikka "Onnellisuus"-levyn promootiokiireet alkavat Ismon osalta vähitellen helpottaa niin edelleen on luvassa niin tv- kuin radiovierailujakin.
» Lue lisää

Näin Onnellisuus avataan! (03.03.2010)
Oletko joutunut pähkäilemään, että kuinka Ismo Alanko Teholla -yhtyeen uuden "Onnellisuus"-levyn paketti oikein avataan? Ei hätää, Teho näyttää nyt meille kaikille, että kuinka cd-pakettia tulee oikeaoppisesti käsitellä!
» Lue lisää

Onnellisuus kaupoissa ja listalla (18.02.2010)
Viime viikolla julkaistu "Onnellisuus" -albumi nousi komeasti listan sijalle 4.
» Lue lisää

Onnellisuus musiikkivideo (10.02.2010)
Stefan Lindforsin ohjaama "Onnellisuus"-musiikkivideo on nyt nähtävissä YouTubessa.
» Lue lisää

Making of Onnellisuus (09.02.2010)
Ismo Alanko ja Teho Majamäki esittelevät "Onnellisuus"-levyn tekoprosessia pitkin talvea ja kevättä ilmestyvien nettivideoiden sarjassa. 
» Lue lisää

STEFAN LINDFORS OHJAA ISMO ALANKO TEHOLLA -VIDEON (05.02.2010)

Ensi viikolla julkaistava albumi nyt ennakkokuuntelussa

Suomen tunnetuimpiin taiteilijoihin kuuluva Stefan Lindfors ohjaa Ismo Alanko Teholla -yhtyeen uuden musiikkivideon. Ensi viikon keskiviikkona julkaistavan "Onnellisuus"-albumin nimikappaleeseen kuvatun videon ensiesitys nähdään The Voice -kanavan Heräämö-ohjelmassa tiistaina 9. helmikuuta klo 7.10 ja 9.10.

"Mun filmi Ismolle ja Teholle on audiovisuaalinen näkemys onnellisuuden tuomasta sisäisestä energiasta ja elämän arjesta nahkoineen karvoineen", Stefan Lindfors kommentoi "Onnellisuus"-videota.

Eilen 25-vuotistaiteilijajuhliaan viettänyt Stefan Lindfors ja Ismo Alanko ovat aikaisemmin tehneet yhteistyötä esimerkiksi "Ruuvaa, väännä, säädä, hinkkaa" -musiikkivideon sekä Labra-produktion (Kulttuuripääkaupunki 2000, Helsinki) parissa.

Ismo Alanko Teholla -albumi "Onnellisuus" on seuraavan viikon kuunneltavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: www.levykauppax.fi/artist/alanko_ismo/onnellisuus/ 



ONNELLISUUS (CD/LP) JA KEVÄTKIERTUE (25.1.2010) (25.01.2010)
Ismo Alanko Teholla -yhtyeen toinen albumi ”Onnellisuus” julkaistaan keskiviikkona 10. helmikuuta. Syys-lokakuussa Vuosaaren Hästholmenissa äänitetty ”Onnellisuus” päivittää samalla Ismo Alanko Teholla -soundin uudelle vuosikymmenelle: Ismo Alangon kitarat soivat sähköisinä, hypnoottinen rytmi pumppaa kiihkeänä ja Teho Majamäen akustisten lyömäsoitinten soundimaailmassa on mukana myös elektronisia sävyjä. Levyllä kuuluu merkittävällä tavalla tuottaja-äänittäjä Riku Mattilan panos – kun debyyttialbumi ”Blanco Spiritualsin” (2008) soundi pohjautui hiottuun livesoitantaan, niin ”Onnellisuudella” liikutaan paikoittain hyvin pop-henkisissä maailmoissa.
» Lue lisää

Radio Rockin suurimmat (26.10.2009) (26.10.2009)
Radio Rockin suurimmat -sarjassa on 26.-31.10. vuorossa Ismo Alanko. Radio Rock niputtaa viikon aikana kasaan artistin taustat, faktat sekä tarinat. Viikonloppuna kuulet Radio Rockilta Ismo Alangon musiikkia korostetusti. Äänestyksen 10 parasta biisiä, sekä viikon aikana kuullut tarinat yhtenä pakettina Radio Rockilla joka lauantai alkaen kello 18.

www.radiorock.fi/suurimmat_yhtyeet/default.htm

Hassisen koneelta boksi (26.10.2009) (26.10.2009)
Poko Records julkaisee 11.11.2009 Hassisen Kone -boksin. Hassisen Koneen lyhyt mutta kiihkeä ura jätti unohtumattoman jäljen suomirockin historiankirjoihin. Parin vuoden aikana yhtye julkaisi kolme erityylistä albumia, joilta välittyi Ismo Alangon ja kumppaneiden omalaatuinen huumori, julistus ja huimat musiikilliset kokeilut.
» Lue lisää

Ponyo rantakalliolla (25.09.2009)
Ismo Alanko tekee uransa ensimmäinen dubbaus-roolin Henkien kätkemän tekijöiden uudessa animaatioelokuvassa Ponyo rantakalliolla. Alanko toimii kehutussa elokuvassa Ponyon isän Fujimoton äänenä.

www.ponyo.fi

Tehon blogi ja humppasäätiö (23.6.2009) (23.06.2009)
Kesän viimeiset juhannusjuhlat pidetään Tavastialla Ismo Alanko Teholla-duon ja Humppasäätiön voimin 11.7. Ismo Alangolla on ollut jo useampana vuonna tapana viettää juhannusjuhlia Tavastialla. Iltaan ovat perinteisesti kuuluneet bändikeikan lisäksi alkuillan juhannustanssit ja komea kesäinen sisustus.
» Lue lisää

Tulevia keikkoja (27.5.2009) (27.05.2009)
Kesän keikkapäivät on päivitetty ja voit käydä lukemassa ne täältä.

Teho Majamäen uusi blogi (25.5.2009) (25.05.2009)
Teho on kirjoittanut pitkästä aikaa uuden blogin! Lue se täältä

Lava DVD-listan kärkeen (30.4.2009) (30.04.2009)
Ismo Alanko Teholla -yhtyeen "Lava" -tupla-dvd meni julkaisuviikollaan listan kärkeen. Lavan sisältö koostuu pääasiassa viimevuotisen Blanco Spirituals -albumin konserttitaltioinneista. Katso täältä dvd:ltä "2x1=1" duetto Jonna Tervomaan kanssa.

Ismo Alanko Teholla julkaisee "Lava"-tupla-dvd:n 22.4.2009 (22.04.2009)
"Lava"-DVD on kattava läpileikkaus Ismo Alanko Teholla -yhtyeen tähänastisesta kehityskaaresta. DVD sisältää yhteensä yli 5 tuntia materiaalia ja yli 50 yksittäistä kappaletta. Suurin osa kappalemateriaalista koostuu Ismo Alangon soolouran tuotannosta, eli vanhoja hittejä on mukana runsaasti. Mukana on myös harvemmin esitettyjä kappaleita, ja luonnollisesti myös viimeisimmän “Blanco Spirituals” -albumin kappaleita.
» Lue lisää

Kevään kiertueen lopetus (15.4.2009) (15.04.2009)
Ismo Alanko Teholla päättää kevään kiertueen keikkaan Helsingissä, Korjaamolla Arctic Paradise -tapahtumassa pe 17.4. klo 24.00. Toisena esiintyjänä klo 22.30 nähdään Kimmo Pohjonen/ Sami Kuoppamäki.

Ismo Alanko Teholla: Lava 2xDVD (27.3.2009) (27.03.2009)

Huhtikuun 22. päivä ilmestyy uusi Ismo Alanko Teholla tupla-DVD Lava. Yli viiden tunnin paketti sisältää esimerkiksi lähes 50 livebiisiä, musiikkivideoita, dokumentteja, tv-taltiointeja ja paljon muuta. DVD:n sisällön löydät täältä.

DVD on nyt ennakkotilauksessa Fullsteamin nettikaupassa. Tilaajat saavat paketin kotiin jo ennen virallista julkaisupäivää.

Ismo Alanko Teholla aloittaa klubikiertueen 27.maaliskuuta (12.2.2009) (12.02.2009)
Vuosi sitten keväällä Ismo Alanko Teholla teki musiikillisesti ja visuaalisesti vaikuttavan konserttikiertueen maamme merkittävimmissä saleissa. Tämän jälkeen kaksikko Ismo Alanko ja Teho Majamäki esiintyivät maamme kesäfestareilla poiketen loppukesästä myös Virossa, Espanjassa ja Saksassa esiintymässä. Ismo Alanko Teholla ei lepää. Ismo Alanko kampeaa
nyt itsensä ulos lauluntekijän kammiostaan ja keskeyttää tulevan albuminsa sanoitus- ja sävellystyöt hetkeksi startaten 27.3. klubikiertueelle, jonka lähtöareenana toimii Helsingin Virgin Oil. Juuri ennen kiertuetta 25.3. kauppoihin ilmestyy konserttisaleissa ja festivaaleilla kahden viime
vuoden aikana taltioitu Ismo Alanko Teholla -dvd.
» Lue lisää

Emma-ehdokkuus (27.1.2009) (27.01.2009)
Ismo Alanko on valittu Emma-ehdokkaaksi sarjassa "Vuoden miessolisti". Voittaja selviää Helsingin Kulttuuritalolla järjestettävässä Emma-gaalassa lauantaina 14.3.2009.

Sielun Veljet Kansan parissa 3 -levy ilmestyy 21.1.2009 (01.01.2009)
Sielun Veljet -yhtyeen Kansan parissa –livealbumisarjan kolmas levy ilmestyy 21. tammikuuta. Kaksi ensimmäistä osaa julkaistiin viime vuoden puolella.

Kansan parissa 3 tuo julkisuuteen täysin poikkeukselliisen projektin taltioinnin: nyt sukelletaan Softwood Music Under Slow Pillars -levyn julkaisukiertueelle. Sielun Veljiä vahvistaa kaksi jousisoittajaa ja ylimääräinen sähkökitaristi.

Sarjan viimeinen osa ilmestyy helmikuussa ja se keskittyy Sielun Veljien viimeisiin vaiheisiin, dokumentoiden vuoden 1990 lopulla startannutta kiertuetta.



Seitsemän päivää -musiikkivideo (5.12.2008) (05.12.2008)

Ismo Alanko Teholla -yhtyeen viime keväänä ilmestyneeltä ”Blanco Spirituals” -albumilta on ilmestynyt lyhytelokuvamainen musiikkivideo ”Seitsemän päivää”. Traditionaalista ”Konevitsan kirkonkellot” -laulua lainaavan kappaleen videon on ohjannut Tero Jartti ja pääosaa näyttelee Jari Pehkonen.

Lyhytelokuva on nähtävissä täältä.

Ismo Alanko Teholla -levyn miksaaja vaihtui (29.11.2008)
Helmikuun 27. päivä julkaistavan uuden Ismo Alanko Teholla -albumin ”Blanco Spirituals” taustajoukoissa on tapahtunut muutoksia. Levyn ensimmäisen singlen ”Päästänkö irti” miksannut islantilainen S. Husky Höskulds (Norah Jones, Tom Waits) ei onnistunut luomaan levyn muille raidoille bändiä tyydyttävää lopputulosta, ja pitkällisten neuvotteluiden jälkeen Ismo Alanko Teholla päätti keskeyttää yhteistyön lukuisia maailman huippuartisteja miksanneen Höskuldsin kanssa.
» Lue lisää

Sielun veljet: Kansan Parissa 2 (10.11.2008) (10.11.2008)
Sielun Veljet -yhtyeen livetallennesarjan seuraava osa "Kansan parissa 2" ilmestyy keskiviikkona 19.11. Nyt ilmestyvä levy on taltioitu Provinssirockissa 1990. Tämä fanien ja keräilijöiden keskuudessa erityisen legendaarisen maineen saaneella ”erikoiskeikalla” bändin esittää Tuomari Nurmion kappaleita.

Kansan parissa -livesarjan kolmas albumi ilmestyy 22.1.2009 ja neljäs 19.2.2009.

Sielun Veljiltä 4 live-albumia (26.9.2008) (26.09.2008)
Sielun Veljet -yhtye kirjoitti aivan oman lukunsa suomalaisen rock-musiikin historiaan. Lähes kymmenen vuotta aktiivisena ollut bändi taltioi levyilleen vertaansa vailla olevan kattauksen maamme omaperäisintä, rohkeinta ja särmikkäintä musiikkia. Siekkareiden levyt ovatkin jääneet elämään kotimaisen musiikin merkkipaaluina.
» Lue lisää

Naapurivisa Tallinnassa (11.8.2008) (11.08.2008)
ELMU Ry järjestää ryhmämatkan Tallinnassa järjestettävään Naapurivisaan 12.-13.9.2008. Tapahtumassa esiintyvät: ISMO ALANKO TEHOLLA, CMX, ULTIMA THULE (EST), KOSMIKUD (EST)

Matkan hinta alk.80€, joka sisältää pääsyn Tallinnan Naapurivisa -keikalle, laivaliput pikalaivalla ja hotelliyö 2h-huoneessa aamiaisella.

Lähtö pe iltapäivällä klo 16 ja paluu Helsingissä la alkuillasta

Lisä- ja peruutuspaikkoja voi tiedustella puhelimitse arkisin klo 15-16 puh. 09-68118811.

Ikäraja matkalle 18v.

Duetto Jonna Tervomaan kanssa (17.7.2008) (17.07.2008)
Ismo Alanko Teholla ja Jonna Tervomaa julkaisevat heinäkuun 30. päivä duettona esitetyn yhteissinglen ”2x1=1”. Kappale kuultiin ensimmäisen kerran runsas viikko sitten Ruisrockissa, jossa Tervomaa nousi lavalle Ismo Alanko Teholla -konsertin yllätysvieraana.
» Lue lisää

Duetto Jonna Tervomaan kanssa (17.7.2008) (17.07.2008)
Ismo Alanko Teholla ja Jonna Tervomaa julkaisevat heinäkuun 30. päivä duettona esitetyn yhteissinglen ”2x1=1”. Kappale kuultiin ensimmäisen kerran runsas viikko sitten Ruisrockissa, jossa Tervomaa nousi lavalle Ismo Alanko Teholla -konsertin yllätysvieraana.
» Lue lisää

Ismo Alanko Teholla -videoeditointikilpailun voittaja valittu (02.06.2008) (02.06.2008)
Fullsteam Records, Pixoff, Provisual ja Sub järjestivät hiljattain kilpailun, jossa Ismo Alanko Teholla -yhtyeen ”Räkäistä ja tarttuvaa” -videolle etsittiin editoijaa. Kilpailijat saivat käyttöönsä Harri Haanpään johtaman kuvausryhmän konserttitaltioinnin, johon sai halutessaan lisätä myös muuta materiaalia.
» Lue lisää

Tulevat esiintymiset (02.06.2008) (02.06.2008)
13.06.2008 Rauma, Mr Jones
14.06.2008 Seinäjoki, Provinssirock
15.06.2008 Helsinki, Kaivopuisto, Rock, Raina ja Rakkaus -konsertti
19.06.2008 Helsinki, Tavastia "Perinteiset Juhannusiltamat":
mukana myös Humppasäätiö ( Jape Karjalainen, Timo Kämäräinen, Samuli Laiho, Riku Mattila ja Marko Timonen) Huom! Soitto alkaa klo 20.
20.06.2008 Pori, RMJ
21.06.2008 Jämsä, Himos Festival
04.07.2008 Rovaniemi, Simerock
06.07.2008 Turku, Ruisrock
08.07.2008 Jyväskylä, Jyväskylän kesä
09.07.2008 Lahti, Lahden yöt
10.07.2008 Tampere, Tammerfest
12.07.2008 Joensuu, Ilosaarirock
24.07.2008 Äänekoski, Keitelejazz
25.07.2008 Oulu, Q-Stock
26.07.2008 Seinäjoki, Vauhtiajot
01.08.2008 Turku, DBTL
02.08.2008 Nurmijärvi, Taaborinvuori
03.08.2008 Vantaa, Ankkarock
08.08.2008 Mikkeli, Jurassicrock
09.08.2008 Tampere, Ratinan stadion
22.-25.10.2008 Tampere, Lost in Music festival

Listaykkönen taas! (13.03.2008)
Parhaillaan Suomea kiertävä Ismo Alanko Teholla ja Blanco Spirituals -albumi piti kärkipaikkansa Suomen virallisella albumilistalla tälläkin viikolla.

Listaykkönen! (05.03.2008)
Tänään voimme iloisina kertoa, että Ismo Alanko Teholla -albumi "Blanco Spirituals" nousi suoraan Suomen virallisen Top-40 -listan kärkeen. Kiitos kaikille kannatuksesta!

Torstaina 6.3.2008 Ismo Alanko vierailee K-70 tv-ohjelmassa antamassa vinkkejä veteraani-orkesterin ensimmäistä keikka varten. Ohjelma lähetetään MTV3-kanavalla klo 20.00.

IAT-artikkeleita (28.02.2008)

Maanantaina Helsingin Kuudennella Linjalla vietettiin Blanco Spirituals -albumin julkistamisjuhlia kutsuvieraiden kanssa. Paikalla oli myös sähköpostilistan kautta lipun voittaneita faneja. Katso alla olevista linkeistä mikä tunnelma oli paikan päällä.

Ilta-Sanomat
Kaista


Blanco Spirituals kaupoissa nyt! (27.02.2008)
Osta albumi hyvinvarustetuista levykaupoista tai seuraavista osoitteista:
Fullsteam Records
Levykauppa Äx
Stupido Shop

Ismo Alanko Teholla -albumi ennakkokuuntelussa MySpacessa (18.01.2008)
Ensi keskiviikkona 27. helmikuuta ilmestyvä Ismo Alanko Teholla pitkäsoitto ”Blanco Spirituals” on tästä päivästä aina levyn julkaisuun saakka kuultavissa kokonaisuudessaan MySpacessa osoitteessa www.myspace.com/ismoalanko. Samalla Ismo Alanko Teholla on valittu MySpacessa ”viikon artistiksi”.

» Lue lisää

Päästänkö irti singlelistan ykköseksi (18.11.2007)
Päästänkö irti meni suoraan Suomen virallisen singlelistan sijalle 1. Kyseessä on ensimmäinen single Ismo Alanko Teholla –kokoonpanon 27.2.2008 ilmestyvältä toistaiseksi nimeämättömältä albumilta. Katso Päästänkö irti musiikkivideo täältä .

Ismo Alanko studiossa (30.10.2007)
Ismo Alanko ja lyömäsoitintaiteilija Teho Majamäki ovat juuri aloittaneet ensi vuoden alussa julkaistavan uuden pitkäsoiton studiosessiot. Helsingissä sijaitsevilla Soundtrack ja Kekkonen -studioilla äänitettävän levyn nauhoitukset starttasivat toissa viikolla ja kestävät aina marraskuun loppuun saakka. Esimakua albumista saadaan joulukuussa julkaistavalla levyn ensimmäisellä singlellä.
» Lue lisää

Ismo Alanko siirtyy Fullsteam Recordsille (26.06.2007)
Ismo Alanko ja Fullsteam Records ovat allekirjoittaneet levytyssopimuksen. Tähän asti Ismo Alangon levyt aina Hassisen Koneen ensilevyistä alkaen on julkaissut Poko Rekords. Levy-yhtiön vaihdos tapahtui ilman dramatiikkaa tai riitoja. Alkavan yhteistyön ensimmäinen julkaisu tulee olemaan alkuvuodesta 2008 ilmestyvä uusi pitkäsoitto.
» Lue lisää

Paitoja ja pipoja kaupan (30.11.1999)
Ismo Alanko Teholla paitoja ja pipoja kaupan.

All rights reserved.