Tehon blogi

19.05.2009: Tervehdys ihmiset!

Pahoitteluni blogien hyvinkin verkkaasta julkaisu tahdista...

Näiden kirjoittamisessa tuli tässä matkanvarrella vastaan sellainen yhtälö, että
kun olen itse aina IAT:n tekemisten keskipisteessä ja usein se mitä teemme
juuri nyt, on tarkoitettu ilmoitettavan julkisuuteen vasta jonkin ajan kuluttua,
niin on kirjoitukseni jo vanhentunut silloin kun sen saisi julkaista. Tuosta
syystä muutama kirjoitukseni jäi pöytälaatikkoon tässä välissä, ja impulssini
niiden kirjoittamiseen hieman lopahti. Mutta no worries, tulen nyt ottamaan
hieman uudenlaisen tyylin näiden kirjoittamisessa, enkä välttämättä aina tule
keskittymään pelkästään IAT:n kuulumisiin. On tehnyt kuitenkin hyvää
kirjoittaa blogia ja olen saanut paljon kiitollista palautetta teiltä lukijoilta, kiitos
siitä.

Nyt on myös alkamassa uusi ajanjakso IAT:n toiminnassa, ja koitan kirjoittaa
jatkossa kuulumisia säännöllisemmin. Paljon on kuitenkin tapahtunut yhtyeen
rintamalla sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin - ja niin myös omassa elämässäni.

Elo on ollut hyvin työntäytteistä. Oivalsin juuri että en ole viettänyt varsinaisesti
yhtään vapaapäivää moneen kuukauteen puuhissani. Kun rakastaa työtään
niin sen tekeminen on parasta arkea mitä elämältä toivoo. Joulun alla
elämääni tuli myös uusi tulokas; nyt 5 kuukauden ikäinen Riki-poika tupsahti
olemassaoloon 17.12.2008.  

Riki on japaninkielinen pojan nimi, joka on suoraan suomennettuna ”Teho”.
Tervetuloa joukkoomme Teho-junior! Olen koittanut viettää kaiken vapaa-ajan
Rikin ja hänen äitinsä kanssa, siinäkin siis syy blogittomuuteeni. Nyt olemme
Japanissa tervehtimässä hänen täkäläisiä isovanhempiaan.

Olin juuri viisi päivää mehupaastolla, jolloin huomasin että kyllähän se hyvää
tekee olla toisinaan ihan vaan tekemättä yhtään mitään. Tyhjentää keho ja
mieli. Ja aivan ihanaa, kun on ollut rajattomasti aikaa viettää tuon hymyilevän
toukan kanssa, jonka mieli on vielä täysin tyhjä – ja kehokin tyhjenee aika
ajoin...

Tuossa alkuvuodesta sain myös kaiken keskellä valmiiksi tuottamani
tansanialaisen singer-songwriter Jhikomanin Yapo-albumin, ja kävimme
maaliskuussa levynjulkaisukiertueella Tansaniassa neljän
suomalaismuusikon voimin. Oli hieno saada jo vuosia sitten aloitettu projekti
valmiiksi.

-----

Viime aikojen isoin IAT-tapahtuma oli Lava-dvd:n kasaanlaittaminen ja
julkaisu. Kahlasimme läpi livetaltiointeja vuosilta 2007 ja 2008, ja lopulta
paketista tuli yli 50 biisin tupla-dvd. Vaikka tuontantotiimi onkin kattava ja
ammattitaitoinen, niin melkolailla kaikki materiaali ja päätökset menevät
artistin työpöydän kautta – jos tahtoo olla vastuussa lopputuloksesta. Ja
artistin piikkiinhän se kuitenkin menisi jos lopputulos ei olisi tyydyttävä...
Hieno ja kattava paketti saatiin kasaan ja se julkaistiin 22.4.2009.
Toivottavasti nautitte sen annista.

Katsoin täällä Japanissa juuri paikallisen, kaksi viikkoa sitten edesmenneen
rokkitähden Kiyoshiro Imawanon live-dvd:n. Hän oli tunnettu yksinkertaisesta
sekä rehellisestä asenteestaan ja sanoituksistaan, sekä siitä että oli aikoinaan
ensimmäisiä artisteja rock'n'roll-rintamalla Japanissa. Vaikka en ymmärtänyt
hänen laulujensa sanoituksia, niin dvd:tä katsoessani kyynel vierähti
silmäkulmaani ja tunsin sen ihanan energia-aallon selkäpiissäni, joka nousee
kun musiikki aidosti koskettaa. Ihmeellinen on tuo musiikin voima: jostain
äänilähteestä tulvivat ääniaallot kulkevat ilmatilassa ja muuttuvat kuuloaistini
kautta musiikiksi tajunnassani, josta käsin mahdollisesti koskettavat syvältä
spyykeäni.

Kiitos...

Vaan kenelle olla kiitollinen? Tuolle ihmeelliselle ilmatilalle, joka musiikin
kuljettaa, tajunnalleni, joka sen aistii, ja tietysti hänelle, joka on musiikin
lähteen takana. Tämän kokemuksen kohdalla Kiyoshiro Imawananolle, joka
jo poistui ilmatilastamme jättäen musiikkinsa jälkeensä.

Olimme IAT:n kanssa tuossa keväällä pienellä kiertueella, jolloin pääsimme
kokeilemaan uusiakin biisejä ihmisten edessä. Samaa musiikin voimasta
saatavaa energiaa tunsin taas keikoilla soittaessani. On sanoin kuvaamatonta,
kun kesken soiton tuntee kylmät väreet selkäpiissä, kyyneleet tulevat silmiin ja
polvet notkahtavat. Tuon koin taas useilla keikoilla. Kiitos myös kaikille teille,
jotka olitte yleisön joukossa noinakin hetkinä – ilman teitä ei kyseisiä hetkiä
keikoilla olisi.

-----

Juuri ennen Japaniin lähtöäni treenattiin pari viikkoa uusia biisejä ja tehtiin
uusia sovituksia Ismon vanhemmista biiseistä. Noiden IAT:lle sovitettujen
biisien lista alkaa kokonaisuudessaan lähennellä jo sadan biisin rajaa. Siinä
treenailun ja luomisen lomassa löysimme myöskin bändille taas uuden
soundin... Vaan se jääköön kuultavaksi kesän keikoilla, ja seuraavalla levyllä...
Kesän festivaaleja tehdään heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa, ja siellä
pääsee siis kuulemaan myös uusia biisejä, sekä uusia IAT:lle sovitettuja
vanhempia biisejä.

Ismo on rustannut uusia kappaleita koko alkuvuoden. Itse olen osallistunut
tällä kertaa luomisprosessiin duunaamalla rytmejä hänelle sävellysten pohjaksi,
ja muutaman biisin teimme kimpassa. Todella hienoja biisejä on taas syntynyt
taiteilija Alangon työn tuloksena. Ensi syksynä alamme äänittämään uutta IAT
-levyä, ja seuraavana vuonna on tarkoituksemme tehdä paljon keikkoja.

Nyt kun olen päässyt lomailun makuun, niin lähden ylihuomenna käväisemään
entisessä kotomaassani Australiassa, jossa asuin 1999-2002. Ihana mennä
tapaamaan ystäviä sinne. Noiden Australian vuosien jälkeen elämän virta
kuljetti minut Tansaniaan, Intiaan ja sitten tänne Japaniin. Ismo Alanko
Tehollahan sai alkunsa, kun Suomeen palattuani syksyllä 2006 kutsuin
luokseni improvisoituihin äänityssessioihin arvostamiani suomalaismuusikoita,
joista yksi oli Ismo... Ismon kanssa ne improt alkoivat aika pian kääntyä biisien
teoksi, ja sitten lähdettiinkin keikoille kahdestaan. Sillä tiellä ollaan yhä. Ja
hommahan paranee kuin hyvä viini – uusi pullo avataan taas kesällä 2009.

Nauttikaa Suomen keväästä ja alkukesästä. Liityn seuraanne Juhannuksen
tienoilla. Kirjoitan blogia taas viimeistään silloin.


-T-

Takaisin
All rights reserved.