Talossa Ismo Alanko -tapahtumassa on mahdollista kuulla Ismoa Tampere Filharmonian solistina, yhtyeen kanssa sekä yksin.
Tapahtuma alkaa perjantaina 4.5.2018 Tampere Filharmonian sekä Alangon yhteiskonsertilla Kullankaivajat. Illan aikana kuullaan Jaakko Kuusiston, Timo Hietalan ja Marzi Nymanin tekemiä sinfoniaorkesterisovituksia Ismo Alangon tuotannosta. Konsertissa saadaan nauttia myös täysin uusista kappaleista joita Ismo Alanko on säveltänyt sinfoniaorkesterin kanssa esitettäviksi.
Tampereen Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta kuvailee Ismo Alankoa ainutlaatuiseksi suomalaisuuden tulkiksi ja harvinaislaatuisen monipuoliseksi nykyajan taiteilijaksi. “Uskomme, että perusyleisömme löytää konsertissa uusia puolia orkesterin ilmaisusta – siksi tällaisia cross-over-projekteja tehdään.”
Lauantaina 5.5 Ismo esiintyy yksin Tampere-talon pienessä salissa. Soolokeikoilla Alankoa on tänä vuonna totuttu näkemäänkin, Ismo Alanko Yksin -kiertue on kevään ja kesän aikana ulottunut kymmenille paikkakunnille ympäri Suomea.
”Sooloesiintymiset ovat henkisesti ja fyysisesti kovaa työtä. Toisaalta siinä täytyy vain heittäytyä musiikin virtaan ja olla täydellisesti läsnä. Silloin se imaisee kunnolla mukaansa ja järki lähtee! Nämä keikat ovat täynnä yllätyksiä”, kuvailee Alanko.
Viikonlopun päättää Parhaat Palat -konsertti yhtyeen kanssa. Tämän keikan aikana tullaan kuulemaan Ismo Alangon koko miltei 40-vuotisen artistiuran kattava hittiputki. Ilta tulee myös olemaan ensimmäinen kerta miltei kahteen vuoteen, kun Ismo Alankoa voi kuulla yhtyeen kanssa. “Bändi on aivan loistava ja pystyy esittämään mun materiaalia kaikilta aikakausilta hyvin moneen taipuen”, kehuu Alanko.
Alangon yhtyeen kokoonpano
Jussi Jaakonaho – kitara, laulu
Mikko Mäkelä – basso, laulu
Niko Votkin – rummut, lyömäsoittimet, laulu
Juho Viljanen – puhaltimet, koskettimet, lyömäsoittimet, laulu
Joakim Berghäll – puhaltimet, laulu
Konserttien ohella Tampere-talo täyttyy lukuisista ilmaisista oheisohjelmista Ismo Alangon taiteen ystäville. Luvassa on esimerkiksi musiikkitoimittaja ja dokumentaristi Pekka Laineen pitämä Suuri Ismo-visa sekä Alangon pitkäaikaisen graafikon ja yhteistyökumppanin Kari Lehtisen kuratoima näyttely, joka koostuu Alangon tuotannosta.
Alanko itse odottaa kolmen konsertin kokonaisuutta innolla: ”Olin erittäin otettu, kun mua pyydettiin tätä viikonloppua toteuttamaan. Hienoa päästä tekemään tämä juuri Tampereella ja Tampere-talossa. Mulla on ollut siellä aina hyvä meininki keikoilla. Toukokuussa on luvassa hyvät bileet ja olen erittäin innoissani – vaikka onhan siinä kova homma!”, nauraa Ismo Alanko.
Lisätietoja: https://tampere-talo.fi/talossa/