ISMO KULLERVO ALANKO (2015)

Lintuperspektiivi

Kaipuun voisi määritellä sairaudeksi ihmissydämen
jäytäväksi sairaudeksi joka sotkee rytmin tasaisen
kaipauksen kohteella ei ole musta aavistustakaan
ei kai meillä eksyneillä ole muutakaan kuin toivoa

niin ja rakkautta
jota vaalia
sitä säilyttää
piilopaikassa

sä et tule mun luo
mut mä odotan sua

kaipuun mestareiden sielunmaisema on aavaa preeriaa
parhaimmilla meistä suuri sydän kasvaa rikkaruohoa
kaipuun kohteen päivä vaihtuu pilvisestä hirmumyrskyksi
kun mä surkeuden suurmies näin vihdoin hylkään rakkaan harrastukseni

ja nousen lentoon
lintuperspektiivistä mä näen kaiken
röntgenkatseellani lävistän maan pinnan
muodot hahmottuvat uudelleen ei pelolle jää enää mitään paikkaa missä lymyillä

sä et odota mua
mut mä tulen sun luo

Mikrokosmos

Jos jumala on olemassa
se lepää nyt mun vierelläni
naisen muodon ottaneena
niin, tässä hetkessä

näytä mulle mikrokosmos
vie mut lähemmäksi sua
näytä mulle mikrokosmos
paljasta sen salaisuus

tunnen aineen elävän
kättäni vasten
kadun yllä huojuvat hevoskastanjat
utopian kartta tatuoituna ihoosi
kaikki tässä hetkessä

näytä mulle mikrokosmos
vie mut lähemmäksi sua
näytä mulle mikrokosmos
paljasta sen salaisuus

ja mä näen elämän
kerroksittain syntyvän

Kieli jolla vaikenen

Rakkaus on kieli jolla vaikenen
muinainen kieli jolla kuiskaan totuuden
rakkaus on kieli jolla vaikenen
ikuinen tuuli henkäisee hiljaisuuden
kuulen pelon poistuvan
varjojen valaistuvan
ja haihtuvan

vaiennut kieli kätkee kauniin tarinan
sanat tuuleen kietoutuu
vaiennut kieli laulaa hauraan sanoman
vanha viisaus avautuu

ich liebe dich, jag älskar dig, I love you, ja ljublju tebja
ma armastan sind, te quiero, je t’ aime, ai-shiteru, wo ai ni

rakkaus on kieli jolla vaikenen
kieli jolla vaikenen

Omat laulut

Jokainen ihminen, hallelujaa
laulaa omia lauluaan
ja tullessaan kosken rantaan
hyppää tai jää katsomaan

jokainen ihminen laulaa
omaa lauluaan
jokainen ääni virtaa
iltaan hiipuvaan
ja jokainen hetki on liikaa
kun laulu katoaa
ja hiljaisuus on täynnä
puhensorinaa

jokainen ihminen, hallelujaa
laulaa omia laulujaan
etsii omaa pyhyyttään
kulkee omia reittejään
vastaus leijuu ilmassa
suurten puiden oksilla
lepää metsän hämärässä
piileskelee pimeässä
kultainen kotka vaanii viatonta sielua
sukeltaa ja nappaa palan hylätyltä lautaselta
kultaisen kotkan siivenisku leikkaa ilmaa
paksua kuin painajainen ennen mielen sammumista
mielipuoli ihmismieli repii pientä kulkijaa
ilman mitään mieltä raahaa kynsissänsä uhriaan

jokainen ihminen laulaa
omaa lauluaan
jokainen ääni virtaa
iltaan hiipuvaan
ja jokainen hetki on liikaa
kun laulu katoaa
ja hiljaisuus on täynnä
puhensorinaa

jokainen ihminen laulaa
omaa lauluaan
jokainen ääni virtaa
iltaan hiipuvaan
ja jokainen hetki on liikaa
kun laulu katoaa
kaikella kunnioituksella hiljaisuutta kohtaan

Unelmia ja valheita

Ei lumen valoa, ei talven kajoa
vain nämä ihanat lääkkeet
ahmimme tietoa, muutamme tapoja
mut’ emme kykene onneen
ja mä yritän syntyä uudelleen, uudelleen
joka päivä kun tulevaisuuden teen
uudelleen

unelmamme availevat sylejänsä raukeina
ennen unelmoimme vapaudesta, autoista, matkoista
psykedeliasta, boheemista romantiikasta
miksei kukaan kertonut ett’ kaikella on hintansa
tai kertoi, mut’ emme uskoneet valheisiin (älä usko valheisiin)
kun lanka paloi ja me nuoralla tanssittiin (älä usko valheisiin)
me emme uskoneet valheisiin

nyt umpihangessa, märässä lumessa
yritän tarpoa turvaan
mutta nää askeleet, raskaat ja lyhyet
ovat kuin kaunista harhaa
ja mä yritän syntyä uudelleen, kevääseen
vielä uskoskelen ihmiseen
sitä yhä mä teen
yhä mä teen

Liikemies

Kovat kaulassa hän käy
kravattiaan hieman näpelöi
tänään täytyy soveltaa
isän antamia oppeja
on pakko potkaista
puolet työläisistä pihalle
tai raha raivostuu
ja antaa potkut pojalle
ja totuuksiin
hän tukeutuu
ne valheisiin
pian sulautuu

liikemies
särki sydämet
liikemies
lunasti lupaukset
pieni mies
rahan ruhjoma
liikemies
pahan palkkoja kasvoillansa

kun lapsi sairastaa
ja vaimo saunan eteisessä juo
ja rakastajatar
viikon kuluttua synnyttää
velkakierteessään
mies kaiken myy
liike pysähtyy
mies yksin jää

Aivokääpiö

Olen yksinäinen ratsumies
joka pelastaa tään maailman
muttei maailma haluu pelastuu, ei haluu
eikä mullakaan voimat riitä
vaikka niitä on niin paljon, paljon

mieli iltojani kuvittaa
siitä päivittäisen huvin saan
supersankareita tarvitaan tiuhaan
jotta kaikki voisi unohtaa ett’ pelottaa
ja pian jää sulaa

mä olen hölmö, pelle, aivokääpiö
kusipää, mulkku ja idiootti
tarkoitan hyvää mut tuhoan kaiken
tyhmyyksissäni

joku ratsumiestä rakastaa
eikä rakkautta takas saa
miestä lukittua kiroaa hiljaa
auringonlaskuun herra haihtuu
seura vaihtuu, jää sulaa

mä olen hölmö, pelle, aivokääpiö
kusipää, mulkku ja idiootti
tarkoitan hyvää mut tuhoan kaiken
tyhmyyksissäni

mä olen hölmö, pelle, aivokääpiö
kaikkien aikojen idiootti

Haudankaivaja

Sä luulet että sä rakastat, mutta sä vihaat
sä luulet että sä ihailet, mutta sä kadehdit
myötätunnoksi sääliä
sä luulet
jalomielisyydeksi häpeää
sä luulet että sä rakastat, mutta sä vihaat

kahdeksan virhettä kuvassa
jolla myyt sieluasi
kymmenen virhettä luvassa
kun sä kerrot uskostasi
sä olet tähti, hyväntekijä, pyhä uudisraivaaja
mietin lähtisinkö sun mukaan, mä kyyninen haudankaivaja
kun kaikki on kaupan: suru, tuska ja kärsimys
minä kaivan haudan, jossa lepää epäilys

Kaunis suru

On jäljellä vain tyhjät keinut, autio talo
velkaa elämäsi
sumussa siintää himmeä valo
kaukana edessäni

kun kesä kääntyy syksyksi
kun kesä kääntyy syksyksi

kaunis suru
kaunis suru
koska kipu ja tuska tulevat
koska pelko ja yksinäisyys
kaikki kääntyy nurin päin
olen eläin

on jäljellä vain tyhjät keinut, autio talo
autius sisälläni
sumussa huokaa hylätty salo
toiveilla täyttämäni

kun kesä kääntyy syksyksi
ja syksy taipuu talveksi
kun talvi herää kevääksi
ja kevät kasvaa kesäksi

kaunis suru
kaunis suru
kyllä kipu ja tuska tulevat
kun lento laskeutuu
näin varjoni kanssa sylikkäin
olen eläin
laumaeläin
kaunis eläin
kaunis suru
pieni suru
kaunis suru
suuri suru
kaunis suru

Kieltäjä

Mä kiellän rakkauden ja lopetan kaiken
mä torjun rakkauden ja unohdan kaiken
kun enemmän haluan, vähemmän saan
jään lopulta yksin laulelemaan hoosiannaa

miksen luota rakkauden voimaan
jospa se lumoaisi minutkin
saisi mykän kieleni taas soimaan
todeks muuttais vanhat sadutkin

en ymmärrä elämää
rakastan sitä
kuoleman tarkoitus mielessä itää
silloin kun käsitän sen olen onnellinen
en ymmärrä elämää
rakastan sitä
kuoleman tarkoitus tiellä mut pitää
siellä mä kuljen ja kyytiä pummailen

mä uskon rakkauteen kun lopetan kaiken
mä luotan rakkauteen kun unohdan kaiken
kun vähemmän haluan, enemmän saan
jään kuitenkin yksin laulelemaan hoosiannaa

en ymmärrä elämää
rakastan sitä
kuoleman tarkoitus mielessä itää
silloin kun käsitän sen olen onnellinen