ISMO ALANGON KEVYT JA KOHTUUTON KIERTUE KÄYNNISTYY HELMIKUUSSA

Uutta musiikkia parhaillaan valmisteleva Ismo Alanko konsertoi laajasti halki maan ensi vuonna. Suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo neljän vuosikymmenen muovanneen artistin Kevyt ja kohtuuton kiertue käynnistyy Lahden Finlandia-klubilta perjantaina 27. helmikuuta. Yhteensä 21 paikkakuntaa kattavan kiertueen lipunmyynti on käynnissä kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa. ”Mahtavaa päästä pitkästä aikaa bändin kanssa musisoimaan klubeille ja konserttisaleihin. Kevyt ja kohtuuton kiertue tarjoaa sopivassa…

ISMO ALANKO KIERTÄÄ SUOMEA KESÄN AJAN

Kotimaisen musiikin legendojen joukossa paikkansa sementoinut Ismo Alanko kiertää Suomea kesän ajan. Yhteensä 18 paikkakuntaa kattava kesäkiertue käynnistyy Vesilahden Laukon kartanosta perjantaina 13. kesäkuuta. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin kiertueen huipentava päätöskonsertti nähdään Savonlinnan Olavinlinnassa lauantaina 23. elokuuta. Lipunmyynti on käynnissä kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa. Seinäjoen Provinssista torstaina 26. kesäkuuta festarikesänsä starttaava Alanko on rakentanut festivaalikeikkoja varten…

ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSA

Menestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia. Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin…

ISMO ALANKO YKSIN -KIERTUE KÄYNNISTYY KESÄKUUSSA

Musiikillisia tuokiokuvia maailmasta 44 vuoden ajalta esittelevä Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue halkoo Suomea kesä-heinäkuun ajan. Perjantaina 7. kesäkuuta Lappeenrannan kesäteatterista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto sisältää klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä, sekä myös uusia lauluja kesäteatterien ainutlaatuisisissa puitteissa. ”Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue tuo suomalaisiin kesäteattereihin komediaa, tragediaa, ihmissuhdedraamaa ja yhteiskunnallista satiiria laulujen muodossa. Ja kyllä, katsomot…

ISMO ALANKO JULKAISEE UUTTA

Synkkää musiikkia on ensimmäinen single helmikuussa 2023 ilmestyvältä albumilta Levyn julkaisun jälkeen Alanko lähtee kattavalle Suomen-kiertueelle Kuuntele uusi single Synkkää musiikkia tästä. Viime kesänä legendaarisen Hassisen Kone -yhtyeensä kanssa muun muassa loppuunmyydyn Ratinan stadionin lavalla esiintynyt Ismo Alanko palaa taas soolouransa pariin. Tänään julkaistava uusi single Synkkää musiikkia edeltää 10. helmikuuta 2023 ilmestyvää Me olemme…

NELJÄKYMMENTÄ LAULUJEN VUOTTA -JUHLAKONSERTIT TAVASTIALLA MARRASKUUSSA

Ismo Alanko juhlistaa 40-vuotistaiteilijajuhlaansa Helsingin Tavastialla loppuvuodesta. Tiistaina 10. marraskuuta käynnistyvä kymmenen konsertin sarja esittelee suomalaisen rockin kenttää vuodesta 1980 rohkeasti uudistaneen artistin tuotantoa kahdeksan erilaisen valikoidun teemakokonaisuuden muodossa. Kaikki eri teemaillat sisältävä sarjalippu tulee myyntiin Tiketissä tiistaina 7. huhtikuuta klo 9. Yksittäisten keikkojen lipunmyynti käynnistyy Tiketissä heti pääsiäisen jälkeen tiistaina 14. huhtikuuta klo 9.…

POHJONEN ALANKO AKTIVOITUU KESÄLLÄ

Pohjonen Alanko -yhtye aktivoituu jälleen kesällä. POHJONEN ALANKO Pohjonen Alanko on Kimmo Pohjosen, Tuomas Norvion ja  Ismo Alangon muodostama yhtye, jonka musiikin syvänä ytimenä on ääni-improvisaatio. Vapaassa tunnetilassa syntyneistä soundeista, melodioista ja rytmeistä on kehitelty voimakkaita visuaalisia mielikuvia luovia sävellyksiä. Erilaiset ihmiskehosta lähtevät äänet, hypnoottiset hokemat ja lyyriset melodiat kohtaavat nykyteknologian ja purkautuvat ilmoille saatanallisina…

ISMO ALANKO YKSIN -KIERTUE JATKUU 2017 SYKSYLLÄ

Ismo Alanko kiittää viime kevään keikoista ja jatkaa Yksin-konserttikiertuetta syksyllä uusilla paikkakunnilla 15.9. – 28.10. Lisää konsertteja julkaistaan lähipäivinä. 15.9. Espoo, Sellosali 16.9. Rauma, Rauma-sali 17.9. Lohja, Laurentius-sali 21.9. Oulun kaupunginteatteri, suuri näyttämö 22.9. Kaustinen, Kaustinen-sali 23.9. Raahe, Raahesali 24.9. Pieksämäki, Poleeni 29.9. Hyvinkää, Hyvinkääsali 30.9. Lappeenranta, Lappeenranta-sali 6.10. Turku, Logomo 7.10. Helsinki, Savoy-teatteri 8.10.…