Tukahdutettu tango
Giljotiinin terän alla kurkotamme kaulojamme
nähdäksemme paremmin
pelko tappaa
yksinäinen lapsukainen roikkuu vallan kahvassa
ei päästä irti otettaan
pelko tappaa
älä kuljeta kättäsi pitkin mun reittäni
ellet ole valmis kuolemaan kanssani
minä olen vakava, elämäni on takanani
eikä multa puutu mitään, mitä sä voisit antaa
kuolleiden kadulla on ruuhka-aika
ja eläviä odotetaan
kuolleiden kadulla on ambulanssi
jolla syntyviä kuljetetaan sairaalaan
älä kuljeta kättäsi pitkin mun reittäni
ellet ole valmis kuolemaan kanssani
minä olen vakava, elämäni on takanani
eikä multa puutu mitään, mitä sä voisit antaa
humalainen nainen
ja mies riekaleina
tukahdutettu tango
tulisuudelma
Vanha nuori
Kenen kalosseissa kulkee hän?
kenen poplarissa lymyilee?
muukalainen perin hiljainen
hän on kuumana
hyvin kuumana
kaikki asemalla käännettiin
vietiin tupakasta tuhkatkin
jäi vain hymyilevä outo mies
kovin kuumana
hän on kuumana
valehteli poliisille olevansa leski
jotta saisi osaksensa hiukan kunnioitusta
kehuskeli olevansa vanha jo
vaikka näytti aivan poikaselta paitasillaan
mies on nuori
vanha nuori
viisikymmentä plus
läksi kävelylle illalla
löysi roskiksesta vaatteita
puki, oli uusi hampuusi
hän on viileä
hyvin viileä
rullas rallatellen radalle ja kohtas muita
nuorempia, jotka oli vanhempia kuin hän
tökki heitä ohimoille, vannoi kostoa
ja oli kaikin puolin tyytyväisen oloinen
mies on nuori
vanha nuori
viisikymmentä plus
viisivitunkymmentä plus
Vuoden turhin laulu
Kun kaikki laulaa kilpaa silloin kun ei tapa toisiaan
kuljen polkupyörällä sateessa pitkin bulevardia
koetan löytää kaiken kauneuden, tuntea kosketuksen
mutten tiedä missä niitä myydään, turhaan kyselen
pää alas, pystyyn kaulus
tää on vuoden turhin laulu
lapsuus loppuu lyhyeen, alkaa nuoruus ikuinen
psyykenlääkkeet taskussa elektroniikkaa velaksi ostelen
viihdetarjonta on runsasta, mä siihen nukahdan
takapihalla naapurin setä näyttää hirressä roikkuvan
pää alas, pystyyn kaulus
tää on vuoden turhin laulu
pitkin kaupunkia kaikuu: ”tää on vuoden turhin laulu”
Harmaa on hyvä väri
Harmaalokki lentää yllä harmaan kaupungin
harmaa taivas huokuu turvaa talvipäivän pehmeyteen
harmaapartainen mies astuu ryhdikkäänä Merihakaan
jonka silhuetti sulaa lohdulliseen harmaaseen
hesaria pitkin pomppii harmaavarpunen
jonka äiti jätti odottamaan kuppilan eteen
harmaan auton kuljettaja väistää lasta hymyillen
heittää lentosuukon perään päivän hellään harmauteen
rakkaus syvään harmaaseen
ei viittaa pahaan sairauteen
ei auta tautiin lääkäri
sillä harmaa on hyvä väri
harmaa on hyvä väri
helsinki on harmaa, kaikki tunnustavat sen
mutta kuinka moni näkee kaikki sävyt harmauden
tai keltaista, vihreää, syvän punaista
moni tipahtaa ennen kuin ehtii nuolaista
rakkaus syvään harmaaseen
ei viittaa pahaan sairauteen
ei auta tautiin lääkäri
sillä harmaa on hyvä väri
harmaa on hyvä väri
Kaaos
Pian me olemme menneet
pian tässä on joku muu
joka juo, juo nämä murheet
ja syö, syö nämä lääkkeet
tekee sekopäissään uusia ihmisiä
uskoo, ett’ kaikki on kehitystä
myöhemmin luulee, ett’ ennen oli paremmin
kyllästyy pian ja pelästyy
muistan vielä sen kuuman huomisen
kuuntelen sua ja hymyilen
niin kaaoksen pyörteisiin
heittäydyn, antaudun, paiskaudun
sen seinämiin
niin kaaoksen uumeniin
hautaudun, näen vastauksen
– kaaoksen
pian me olemme menneet
pian tässä on joku muu
toivottavasti rakentais pari kaunista taloa
tulevaisuuteen tuottamaan iloa
luomme kohta taas uuden eilisen
kuuntelen sua ja hymyilen
niin kaaoksen pyörteisiin
heittäydyn, antaudun, paiskaudun
sen seinämiin
niin kaaoksen uumeniin
hautaudun, näen vastauksen
– kaaoksen
Tuulen selkään
Jään alla on hiljaista
ja oudosti kaunista
valo leikkaa kylmään pimeyteen
miksi sukelsin aukosta
ilman laitteita, pukua
koska uskoin pyhään ihmeeseen
valun hiljaa syvemmälle
pohja löytyy etsijälle
virta vie mua peremmälle
minä kiroan
mä lähetän sut tuulen selkään
en hymyile
sä vapiset, et suotta pelkää
mä vaikenen
en odottanut sukellusta
näin aikaisin
me kaipasimme suojelusta
saimme paniikin
mä ponnistan kalliosta
pois hyisestä onkalosta
vaivalloisesti kohoan
panikoin kohti valoa
hysteeristä valoa
rauhallisesti hajoan
valo käy jään sirpaleisiin
aukosta silmiin väsyneisiin
käsi tarraa kovaan jäähän
minä hengitän
mä lähetän sut tuulen selkään
en hymyile
sä vapiset, et suotta pelkää
mä vaikenen
en odottanut sukellusta
näin aikaisin
me kaipasimme suojelusta
saimme paniikin
mä lähetän sut tuulen selkään
Missä se on
Pelko nauraa taas
syyllisyys kalvaa taas
mä hajoan ja odotan jotain
kun kärsimys on kysymys
ja avain
missä se on?
missä se on?
missä se rakkaus on?
siellä se on
minne viet sen
ja näytät sen valon
mä jauhan samaa kysymystä uudelleen
uudelleen, uudelleen
ja aina uudelleen
vastauksen nielaisen
seuraavaa pureskelen
ja ilmaan sylkäisen
missä se on?
missä se on?
missä se rakkaus on?
siellä se on
minne viet sen
ja jaat sen valon
Itara kitara
Tämä itara kitara ei jakele säveliä
tämä itara kitara jättää minut aina yksin
niin on itara kitara, vaikka mä anelen
ilman säveliä yksinäni yössä palelen
tahdon olla yksin ja tietää
miksei maailma soi
miksi taivas mykistyy
mikä hiljaisuuden toi
tahdon olla yksin ja tietää
miksei laulu soi
miksi linnut vaikenee
mikä hiljaisuuden loi
tämä itara kitara ei jakele säveliä
tämä itara kitara jättää minut aina yksin
niin on itara kitara, vaikka mä anelen
ilman säveliä yksinäni yössä palelen
ja hiljaisuudesta nousee
kuiskauksia
viisaita sanoja
muinaisia
kun pelko, nälkä ja ahneus
meidät mykistää
minä soimaan kitaraani
joka yksin jää
tämä itara kitara ei jakele säveliä
tämä itara kitara jättää minut aina yksin
niin on itara kitara, vaikka mä anelen
ilman säveliä yksinäni yössä palelen
Kuusilmä
Hän on kuusilmä pohjoisesta
joko velho tai jumalatar
tule mun luokseni, kun huhuilen
kuusilmä jostain on kuullut jo sen
ja taivaankannella tanssii valkoinen kyy
hän on kuusilmä pohjoisesta
hän heijastaa kuun valoa
tule mun luokseni, kun huhuilee
mä olen jostakin kuullut jo sen
ja taivaankannella tanssii valkoinen kyy
Naapurin saunareissu
Sinä päivänä laineet liplattelivat
tuuli huokaili vaitonaisena
järven selkä ei taittunut vielä silloinkaan
kun aurinko meni menojaan
minä lämmitin saunaa ja olin iloinen
hain metsästä koivunoksia
niistä taittelin vihdan, sitten otin oluen
savusaunassa pata porisi
voi sinua, ihmispoloa
silloin naapuri ilmestyi rantalepikosta
pullo korvenkyyneltä mukanaan
oli metsältä palaamassa ilman saalista
melko päissään ja tahtoi saunoa
minä tarjosin oluen ja pellavapyyhkeen
olin isäntänä vieraanvarainen
kai mä tiesin jo tekeväni pienoisen virheen
tunsin luonteensa äkkipikaisen
kuu loihti maisemaan jylhyyden
jota ei voinut millään selittää
kaikkeni yritin, mongertelin
viina vei meitä kohti pimeää
kohta naapuri otti haulikkonsa esille
sanoi hakevansa jotain syötävää
minä nauroin ja pyysin että toisi mullekin
jäin laiturille yksin miettimään
voi sinua, ihmispoloa
kuulin laukauksen kajahtavan jossain lähellä
kuulin toisen ja kuulin kolmannen
tuli metsämies verisenä pian takaisin
silmissänsä näin syvän tyhjyyden
kuu kietoi maiseman kelmeyteen
satakielellä oli asiaa
tuijottelimme järven selälle
joka olikin jo täysin tyyntynyt
minä kyselin jo saalista virnistellen
miehen äänessä rasahteli jää
kertoi: ”vaimosi ja lapsesi mä ammuin yksintein
kun ne vikisivät jotain typerää”
niin se kohotti haulikkonsa minua kohti
totes: ”saunominen taitaa riittää”
ampui päähän ja työnsi alas laituriltani
niin mä päädyin kalanruuaksi
Kahdeksantoista aina
Terve Ismo, mitä kuuluu?
sä et tunne mua, mutta mä oon sä
kolmekymmentä vuotta myöhemmin
älä säikähdä
kavereitas siinä nurmikolla
ei ole enää, he poistuivat
tämä puisto on kuin ennenkin
samat kujeet toistuvat
me ollaan tässä yhdessä
kaikki yhtä aikaa
isät ja pojat sekaisin
minkä lahjan sulta sainkaan
anna mennä, älä jarruta
kuin tiukoissa mutkissa
paina urku auki suorilla
kaasu pohjassa
sillä sinun on valtakunta ja voima iankaikkisesti
mä oon sulle unta, sä viet mua ikuisesti
pistellään menemään
levätään vasta haudassa
paitsi sunnuntaisin, jolloin täytyy saada nukkua
pistellään menemään
levätään vasta haudassa
paitsi silloin, kun on aika olla hiljaa nurkassa
sä olet kahdeksantoista aina
en ala neuvoa, en opettaa
koska sä tiedät paremmin
ota rennosti, älä jännitä
me ollaan yhtä myöhemmin
älä luule muita viisaammiksi
viisaskin lankeaa
älä luule muita kauniimmiksi
myös kauneus on ankeaa
sullon ovet ja ikkunat auki
suureen ja kiehtovaan maailmaan
mä oon sulkenut niistä muutaman
muttei niitä saa loppumaan
kiitos siitä, että kuuntelet
mitä sydän kuiskuttaa
älä anna pelon päättää
älä jalkojas liikuttaa
mä tein sen sitten kuitenkin
aloin neuvoja tuputtaa
koeta nähdä mun lävitseni
siellä maailma huutaa
jokainen meistä on tärkeä
kaikki rakkautta ruikuttaa
et ole yksin, et ainoa
vaikka siltä vaikuttaa
anna mennä, älä jarruta
kuin tiukoissa mutkissa
paina urku auki suorilla
kaasu pohjassa
sillä sinun on valtakunta ja voima iankaikkisesti
mä oon sulle unta, sä viet mua ikuisesti
pistellään menemään
levätään vasta haudassa
paitsi sunnuntaisin, jolloin täytyy saada nukkua
pistellään menemään
levätään vasta haudassa
paitsi silloin, kun on aika olla hiljaa nurkassa
sä olet kahdeksantoista aina
Maailmanlopun sushibaari
Se oli outo autokorjaamo kaupungin laidalla
lähiön uumenissa
pitkulainen halli, jossa miehet kassan takana
puhuivat rahasta mittatilauspuvuissansa
kiemuraisen kujan toista puolta reunustivat
romanttista illallista mainostava ravintola
sekä pari viihtyisyyttään korostavaa viinibaaria
ajoin auton sisään, jätin mekaanikon hoidettavaks
parin tunnin kuluttua lupasi sen palauttaa
valittelin nälkääni, mittatilauspukumiehet neuvoivat
ett’ lähellä on mainio sushibaari
”kadun yli, oikealle, pienen puiston läpi
mäen päällä häämöttää idyllinen ruokakeidas”
lauloi lukaskielisempi, vahanaama vaikeni
läksin muitta mutkitta innoissani ideasta
saada suussasulavia sushipalleroisia
katu oli vilkasliikenteinen, autot isoja
jokaisessa istui yksi murjottava kuljettaja
syöksyin tyhjään väliin, pääsin aurinkoiselle puolelle
jalkakäytävää ei ollut, kukaan muu ei kävellyt
löysin puiston, jossa kasvoi valtavia tammia
olin vallan vaikuttunut maailmamme kauneudesta
vähitellen puisto muuttui metsäksi ja synkkeni
valo alkoi vähetä, ilta pimeni
nousin ylös risukkoista mäkeä
kun ensimmäiset omituiset vanhat rouvat
kännissä kuin käet
huojuivat mua kohti kurkotellen kourillaan
jotka kauhukseni huomasin paiseisiksi kauttaaltaan
vastaan vyöryi puoliks maatuneita äijiä
ne naamat riekaleina heilutteli kädentynkiä
mielipuolet ulvoivat kuin viimeisissä orgioissa
muotopuolet menninkäiset höyrysivät seonneina
joiltain näkyi pelkkä pää, muu ruumis liejuun vajonnut
niin kuljin ohi parkuvien päiden hautakumpujen
viimeinkin näin määränpääni, räjähtäneen huvimajan
sammalten syleilyssä, köynnösten kätkemänä
mäen päällä retkotti maailmanlopun sushibaari
tyhjänä ja hylättynä niin kuin minäkin
tyhjänä ja hylättynä niin kuin minäkin
Ennakkoluuloja ja vainoharhoja
Mä luulen liikaa ennakkoon
mull’ on vainoja harhoista
korkealla kammottaa
syvyyksissä ahdistaa
mä luulen liikaa ennakkoon
häiriöitä keskuksessa
virhekoodi rakkaudessa
kaipuu sammumaton
pelon kanssa voittamaton
niin se on
niin se on
mull’ on kompleksi alemmuudesta
en tiedä mitään taloudesta
sivistys on haavemaailma
todellisuus pakopaikka
kompleksi alemmuudesta
miksi laulan heikkoudesta
pelosta ja kaipauksesta
laulan, koska laulamaton laulu
jättää eloon pelon
niin se on
niin se on