SE
Se laulu alkoi pinnan väreilynä
se lainehti, kasvoi aalloiksi
hyökyaaltona se tempaisi mut mukaansa
heittäydyin, antauduin myrskyn pyörteisiin
Sille mä annoin pienen kaikkeni
se on kerran, sen pituinen
siihen mä uskon, sille rakennan
se on kerran, sen pituinen
Se keväinen myrsky yhtyi kesän lempeyteen
se kantoi ne tummemmatkin vuodenajat, antoi suojan
se kasvoi kiinni meihin, täytti huoneemme
kirjoittaa uusiks kaikki vanhat virtemme
Sille me annamme pienen kaikkemme
se on kerran, sen pituinen
sille me uskomme salaisuutemme
se on kerran, sen pituinen
Säkeet kasvaa köynnöksinä pitkin huoneita
minä luen sinua ja sinä minua
omituiset otukset leijailevat nurkissa
loppuun asti elävät kai onnellisina
Sille me annamme pienen kaikkemme
se on kerran, sen pituinen
sille me uskomme salaisuutemme
se on kerran, sen pituinen
Sille me annamme pienen kaikkemme
se on kerran sen pituinen
sille me uskomme heikkoutemme
se on kerran sen pituinen
VALVOMME NÄITÄ ÖITÄ
Oranssi mustamme nousee taivaanrannan alta ja putoaa
syvään pimeään kuiluun, jossa naurava amor odottaa
mikä tää on, tämä jäytävä kylmyys, korean tuskani polte
kuka se on, joka tuntee näitä, minä, sinä, vai joku muu
karkea kieli rouhii aivoja, pistävä myrkky otsalohkoa
vatsani pohjasta nousee ahdas tila
Valvomme näitä öitä
aikamme ilmiöitä
pohdimme paetaksemme
välttäen satimemme
myrkkyä kalsareissa
stringeissä, boksereissa
valvomme näitä öitä
aikamme ilmiöitä
Hermostun ja mä loukkaannun, yksin keskustelen
lyön lekalla takaisin ja sanan säilälläkin
kostan, minä marttyyri, pimeys leviää
veri virtaa kotiin, voima poistuu minusta
makaan yksin lattialla, en pysty liikkumaan
luovutan, en jaksa taistella
Valvomme näitä öitä
aikamme ilmiöitä
pohdimme paetaksemme
välttäen satimemme
myrkkyä kalsareissa
stringeissä, boksereissa
valvomme näitä öitä
aikamme ilmiöitä
pohdimme paetaksemme
välttäen satimemme
valvomme näitä öitä
Viha, ylpeys, häpeä
riittämättömyyden yö
yritän kyllä, sammallan, haparoin ja putoan
paha, hyvä, häpeä
liian pieniä murheita
ahdistuksen syömä päivä vaihtuu toiseen hymyillen
viha, ylpeys, häpeä, viha
SYNKKÄÄ MUSIIKKIA
Mä kuljen kaltevaa pintaa, katoan maiseman reunojen taa
olen hiljaa ja hymyni taakse kätken alkavan hämärän
eikä kellään ole mitään sitä vastaan et’ sä haavoitut
eikä kellään ole mitään sitä vastaan et’ sä rikkoudut
me olemme hiljaa ja silmissä värisee
me olemme hiljaa ja korvissa humisee
Mä tarviin valoa, lämpöä, rakkautta
ja synkkää musiikkia
tummien sävelten hyväilyä
pimeyden hehkua
valoa, lämpöä, rakkautta
ja synkkää musiikkia
Kun pimeyden voimat liikkuvat ja nauru ratkeaa
kun hymyyn jää hyytynyttä verta ja ilo elämästä irtoaa
eikä kellään ole mitään sitä vastaan et’ sä murenet
eikä kellään ole mitään sitä vastaan et’ sä liukenet
me olemme hiljaa ja silmissä sumenee
me olemme hiljaa ja korvissa kihisee
Sä tarviit valoa, lämpöä, rakkautta
ja synkkää musiikkia
tummien sävelten hyväilyä
pimeyden hehkua
valoa, lämpöä, rakkautta
ja synkkää musiikkia
Minä sytytän kymmenen kynttilää
panen tulen takkaan
otan kouraani vanhan kitaran
pikimustan ja murjotun
ja murisen laulun
IMELÄ LUONTO
Raitiovaunujen kirskuntaa
mä kaipaan ruuhkien tuoksua
muistelen mustaa lunta
sen syvää tummaa kauneutta
ihmisen muotoista ilmestystä
raunioitunutta sivistystä
muistojen ääriviivoista nousee
karkea elämän kuvatus
Luonto on niin imelä, mä en kestä
kaupunki on kauniimpi edestä
takaa makaa niin kuin petaa, ruoja!
luonto on niin imelä, voi luoja!
Täällä mä tuijotan lumikon naamaa
viatonta lumikon naamaa
yökerhoni ovella
peuraperhe jonossa
valkea sometusmaisema huutaa:
”katsokaa kuinka kaunista”
talvella maalla mummolassa
pahaa maailmaa paossa
Luonto on niin imelä, mä en kestä
kaupunki on kauniimpi edestä
takaa makaa niin kuin petaa, ruoja!
luonto on niin imelä, voi luoja!
Imelä luonto
imelä luonto
KASVIEN VALTAKUNTA
Ne kasvoivat yhdessä yössä
ja veivät kaiken tullessaan
ne kietoivat lapsemme syleilyynsä
ja työntyivät koteihimme
ne tukkivat tietokoneet
peittivät alleen kaupungin
toivat runkonsa ja oksansa
ja turpeentuoksunsa
Suuret geenikurpitsat ja vanhat rikkaruohopuut
tunkeutuivat kortteleihin, löivät meidät katuun
sammalmättäät putoilivat katoille ja nauroivat
ruohonkorsitukkilautat meille pilkkalauloivat:
”Kuulkaa lapset, tämä on ikimuistoinen yö
tämä ei ole vallankumous
tämä on uusi aikakausi
suo syö kuokan ja metsä jussin
me hässimme nyt vain keskenämme
ihminen voi painua helvettiin
jonka keksimistä me hävettiin
tämä ei ole unta, tämä on kasvien valtakunta”
KAIKEN KAUNEUS
Sä puhut hiljaa eläimistä, kuiskaten
kerrot miltä turkki tuntuu alla sormien
lämmintä kylkeä vasten painuu vuosien
arvet rakkauden
toinen laulaa puussa rinta kaarella
toinen huutaa maassa suurta kaipaustaan
kolmas miettii, missä vaanii leijona
kun baari suljetaan
Maataan hiljaa taivaan alla
maata kuunnellaan
tuulen huokauksessa hohkaa
kaiken kauneus
Vuoria, rotkoja, slummeja, kaatopaikkoja
peltiä, pahvia, linnoja, rantoja, kaupunkeja
takana polttava aurinko, joka ei viihdytä
vaivun horrokseen
aaltojen vahvat kourat lyövät kasvoihin
kallion sileä pinta painuu vasten ihoani
puiden oksat kietoutuvat suoniini
kun baari suljetaan
Maataan hiljaa taivaan alla
maata kuunnellaan
tuulen huokauksessa hohkaa
kaiken kauneus
ILOINEN
Olen iloinen, olen iloinen, olen iloinen
mikä mua vaivaa?
olen iloinen, olen iloinen, olen iloinen
olenko sairas?
Nyt kaikki kaunis tunkee sisääni, kun pato murtuu
en pysty estämään, sen paine on kai liian suuri
mun pyhä kurjuuteni tukehtuu ja hatkat ottaa
mua pelottaa tää uusi outo tunne yksinkertainen
Kun ilon keveys nostaa ilmaan, repii juuriltansa
ja jättää pilviin roikkumaan
se on vain hetken huumaa, niin kuin aika ihmisenä
se tuottaa suurta iloa
Olen iloinen, olen iloinen, olen iloinen
mikä mua vaivaa?
olen iloinen, olen iloinen, olen iloinen
olenko sairas?
Olen loukussa, pahasti koukussa
tunteeseen, joka mut runtelee
mitä mä tekisin, se vei mut väkisin
vikisin vaan kun se tarrasi hikisin käsin
mä pesin ja pesin, mut’ silti mä lankesin
polvilleni sen eteen kuin pyhään veteen
TANSSII MERIEN KANSSA
Urani puuna oli lyhyt mutta kaunis
etsin jotain suurempaa
palasin pian ja tilasin kaljan
tuijotin puhelimen syvyyteen
leopardi, kauris, karhu sekä apina
ihminen, orava ja sisilisko
kulkevat loistavaa polkua pitkin
vuorille, vuorille, vuorille
Tanssii merien kanssa
poimii tähtiä taivaalta
kunnes näyttö himmenee
ja aamu valkenee
tanssii merien kanssa
poimii tähtiä taivaalta
kunnes kirja sulkeutuu
ja aukee huhtikuu
Oi, mikä ihana hurmoksen lupaus
aavistuksen kantama vapaus
sukellan syvälle bittiavaruuteen
jätän haaveeni todellisuuteen
kuljen loistavaa polkua pitkin
vuorille, vuorille, vuorille
vuorille, vuorille, vuorille
Tanssii merien kanssa
poimii tähtiä taivaalta
kunnes näyttö himmenee
ja aamu valkenee
tanssii merien kanssa
poimii tähtiä taivaalta
kunnes kirja sulkeutuu
ja aukee huhtikuu
ROIHUPELTO
Sä olet henki, vaikka luontosi on eläimen
sä olet tuuli, joka puissa värisee
sä olet kaunis, vaikka rumuus raivaa tietään
ja läpi harmaan kiven joudut vierimään
en tiedä, en luule, en uskokaan
mut’ toivon että synnyn uudelleen
kevään ihmeeseen
sen pörröiseen kauneuteen
sen ihmeeseen
On silkkaa runoutta seistä lidlin parkkipaikan reunalla
sateen valuessa motonetin ikkunaan
huoltamon valoihin rakastun
kun taivas aukeaa
ja tietyömaa tanssii tuulessa
pellon laidalla
ME OLEMME IHME
Tämä ei oo tragediaa
tämä ei oo komediaa
tästä ei tuu sinfoniaa
ei puhuta politiikkaa
saammeko runon tai laulun
mystisen maisemamaalauksen
kiivaasti sivuilla virtaavan eeppisen tarinan
Mä tiedän mitä mä en halua
ja mä tiedän miten sen voi saada
mitä mä sitten oikein haluan
no, vähän rauhaa ja sut
olet maailmankaikkeuteni keskipiste
olet aamuhämäräni hengitys
olet sykkivä elämä rintaani vasten
ja sä avasit mut
mä avasin sut
sä olet aina siinä, kun mä horjahdan
olet siinä, kun mä itseni kokoan
mä olen aina sinua varten lämmin
ja mä valitsin sut
sä valitsit mut
Me olemme ihme
me olemme ihme
Sanat ja sävelet Ismo Alanko
Sovitukset Ismo Alanko – Joakim Berghäll – Jussi Jaakonaho – Mikko Mäkelä – Juho Viljanen – Niko Votkin