Hämärämies
Tungen taskuun poutapilvet
ja menen pois, mä menen pois pois pois
sullon poveen pullon merta
ja menen pois, mä menen pois pois pois
lähden yhden tähden taas
ja menen pois, mä menen
mä menen pois, pois, pois
pyhiin haaveisiin
hollywoodiin
niin ja ruoholahteen
pois tästä kylästä
jossa murhe vain soi
rakastan merta ja rakastan sua
rakastan tuulta ja seikkailua
rakastan auringon säteiden paljastamaa
pölyvanaa
rakastan rumia kaupunkeja
keltaista ilmaa ja harmautta
ruuhkien kourissa riutuvaa unelmaa
mut kuka sut saa?
ostareilta mä etsin sua
mä menen pois, mä menen pois, pois, pois
mainostauluilta katsot mua
mä menen pois, mä menen pois, pois, pois
asuntolan varjoihin
mä menen pois, mä menen
mä menen pois, pois, pois
pyhiin haaveisiin
hollywoodiin
niin ja keilaniemeen
pois tästä ikävästäni
ja mä pyörin varjomaassa
niin kuin härkälauman
nuorin uros haassa
löydän uuden sauman
en voi antautua
koska sä riivaat mua
palaudun maaksi ja palaudun puuksi
mut vielä mä taivun lihaks ja luuksi
vielä mä roikun varjoissa satumaan
mut kuka sut saa?
Surun murtama
Surun murtama nainen etsii kadonnutta aikaa
kulkee tunnelia, jonka päästä valo pilkottaa
rotat lepakot ja peikot pyörii ympärillänsä
hän on samanlainen niin kuin minä
surun murtama
olkapäänsä takaa kuulee äänen hiljaisen
joka kutsuu häntä mukaan kohti surunmurtajaa
surun murtama mies meloo vastavirtaan
vaikka tähdet näyttäisivät tietä kohti aavaa ulappaa
aa-aa-aa, niin kaunis oli maa
ennen ilon kyyneleitten yllättävää kuolemaa
aa-aa-aa, niin julma nyt on maa
piikkikorkokengän ääni tunnelissa kajahtaa
surun murtama nainen etsii kadonnutta aikaa
kulkee tunnelia, jonka päästä valo pilkottaa
rotat lepakot ja peikot pyörii ympärillänsä
hän on samanlainen niin kuin minä
surun murtama
Paskiainen
Kun kenkä puristaa
niin kulje avojaloin
anna mulle kenkäsi
kun kurkkua kuristaa
niin katkaise kaulasi
pitelen kyllä päätäsi
iso käsi paskiaiselle, kun tuli hätiin
tätiin eikä setään luota ketään
iso käsi paskiaiselle, kun avun toi
ohiiohoi-ohiiohei
oh, what a happy day
anna heti kaikki mulle nyt
niin yllätyt
kun oot niin onnellinen
anna heti kaikki mulle nyt
niin iloisesti yllätyt
kun kama ahdistaa
niin turvaudu ystävään
jätä mulle tavarasi
kun sydän täytyy tahdistaa
niin luota tähän jätkään
hoitelen rakkaimpasi
anna heti kaikki mulle nyt
niin yllätyt
kun oot niin onnellinen
anna heti kaikki mulle nyt
niin iloisesti yllätyt
mä olen sijainen
paskiainen
Miksi arki näyttää tältä?
Jäinen koura tarttuu ranteeseeni
hieman värähdän
minä pelkään sitä, mitä menetän
hyinen vesi valuu astiasta
pöydän jalkaa pitkin
hangen hohteen tavoittaa ja katoaa
kirkkaus huumaa pienen
joka pian sokaistuu
aikakausi liittyy ketjuun
jonka kaulaan pujotan
olen häiriintynyt filmi
tyhjä kelakotelo
kannan ruokakassin sisään
sohva taas mua syleilee
naaras raahaa munaa
koiras kuoriutuvaa
alumiinirunkoista lomaa
rajatiedon valtateillä
ruuhka sakenee
tapaan ystäviä joiden valot
ovat sammuneet
uhkarohkeimpia kiire ohjaa onnen oikoteille
sieltä kuuluu vaikerrusta, ryskettä ja laukaus
pelkään niin kuin eilen
paitsi vähän enemmän
olen jonkinlainen kotka
pelikoneen saalistaja
järkytyksen syvän rotkonpohjan aisankannattaja
rikkonainen tuhkakuppi talvisella parvekkeella
naaras raahaa munaa
koiras kuoriutuvaa
alumiinirunkoista lomaa
päässäni soi puhuri
ahvenkäyttöinen radionauhuri
miksi arki näyttää tältä?
joskus vielä enemmältä
paljon saisin vähemmältä
miksi arki näyttää tältä?
miksi arki näyttää tältä?
jonkun toisen elämältä
väsyneeltä hedelmältä
miksi arki näyttää tältä?
miksi arki näyttää tältä?
joskus vielä enemmältä
paljon saisin vähemmältä
miksi arki näyttää tältä?
2.45
Sä oot niin pimee
mä valaisen sua
sä oot niin pimee
et paina jarrua
sä oot niin pimee
mä varjona seuraan
sun merkkis nimeen
sä oot niin pimee
eikä radiossa kerrota
miltä tuntuu ajaa kotiin yksinään
alastomien ihmisten ruuhkan läpi
kaasutella menemään
kun muut urku auki on baanalla
toisissaan kii
2.45
sä oot niin pimee
sua ajetaan takaa
sä oot niin pimee
uhri ojassa makaa
sä oot niin pimee
mun valoni heikko
sun merkkis nimeen
sä oot niin pimee
taivas on niin ruuhkainen
taistelen, taistelen taisteluni
Liitto
Nainen taisi olla liian paljon miehelle
mies ei tiennyt minkä poltti
pohjaan liedelle
vaimo poisti oikopäätä pullat uunista
ohraleivät otti esiin tuvan nurkista
kissa hyppäs pöydälle ja pöyhi turkkiaan
koira haukkui metsämiestä, katsoi karvojaan
luultavasti naapurista auto soitettiin
miestä vietiin sairaalaan ja vaimo hotelliin
ja jumalan huone oli sekaisin
kun siivooja läksi pirun palatseihin
ja jumalan liitto virkamiehineen
julisti lakon häävuoteeseen
heitä huijattiin
liitto murtui
huijattiin
lakko loppui
huijattiin
pomo vaihtui
heitä huijattiin
irtisanottiin
lapset oli tehty rakkaudella nuorena
suunniteltu, valmisteltu kaikki huolella
heitä rakastettiin, heitä palvottiin
heille vain elettiin, öitä valvottiin
vaimo kasvoi kallioksi maailman myrskyihin
mies jäi ilman kellukkeita hyisiin tyrskyihin
Ilman seuraa
Anna mulle tähtitaivas
anna iskelmistä kuut
anna kaikki kuolleet sielut
jotka öisin rakastuu
oo-la-laa
ilman seuraa
oo-la-laa
ilman seuraa
kun se kaikki vanha kunnon paska valuu niskaan
niin mä oon onnellinen
suihkukoppi raikaa
niin kuin vanhaan pahaan aikaan
ja mä oon onnellinen
lauleskelen ja pyörähtelen
haavojani nuoleskelen
ilman seuraa
hengitän muistoasi
nautiskelen varjosi
tunnustelen taskuja sielujen
estradille astelen
ilman seuraa
Savolainen Tiibetissä
Aurinko syö lunta vuoren huipun tuntumassa
minä otan palan leipää laakson puiden varjossa
olen nimeltäni möhkäleinen rokonarpi virtahepo
kuulun pyhän veljeskunnan syvyyksien lahkoon
älä käännä mulle selkääs, älä katso mua silmiin
olen paha poika kuopiosta, kostan kyllä kaiken
tämä on työmatka tiibetin vuorille
haen nuorille tiloja
tämä on työmatka venäjän aroille
lapsiparoille iloja
kuolema näkee unta
omista hautajaisistaan
minä tungen lisää leipää
mustaan aukkoon kostumaan
olen dekadentti sivistynyt boheemiälykkö
kuulun salaisuuden vartijoitten harvinaiseen ryhmään
älä koskaan sulje korvias kun kuulet syvän äänen
joka löytää sulle vastaukset metafysiikasta
tämä on työmatka tiibetin vuorille
haen nuorille tiloja
tämä on työmatka venäjän aroille
lapsiparoille iloja
kostan kyllä kaiken, kostan kyllä kaiken
margariininaaras
huutaa armoa mun suussa
olen nähnyt aika paljon
tahdon jakaa kokemukset
olen runoilija, reissumies ja maailmankansalainen
olen paha poika kuopiosta, olen erilainen
tämä on työmatka tiibetin vuorille
haen nuorille tiloja
tämä on työmatka venäjän aroille
lapsiparoille iloja
Rakkauden saituri
Parempi pyy pivossa
kuin kymmenen oksalla kikattamassa mun hatulleni
mikä se on, joka mut saa
ihmisen tuoksusta aina niin pahasti sekoamaan?
onko se yö, ryömivä kuu
ihoni alla kun hiirestä leijonaks muuntautuu?
piireihin pyörimään jäi tyttö pimeään
piireihin päästyään ei tiennyt nimeään
tuo unelmoiva, salamoiva nuori sankari
jäi mestaroivan, kaikkivoivan pirun pauloihin
mä tuun puun takaa, puun takaa
piiloudun verhoihin, kun meitä etsitään
piiloudun harhoihin, kun päässä hämärtää
oon aina loivan, hyvin soivan tyylin taituri
pyy panikoi, kun operoi rakkauden saituri
Haaveiden sillan alla
Vainajan suu
vainajan suusta kaikuu laulu
vainajan suu
vainajan suusta raikuu nauru
vainajan suu
vainajan suusta kiertyy haiku
kun
tuo nainen hän tanssii ja nauraa ja laulaa
on vieressään pöydällä pää ilman kaulaa
jää yksin kuningatar
vain haaveiden silta kantaa hänet huomiseen
raivoisan päivämatkan jälkeen vie uneen
haaveiden silta kantaa häntä huomiseen
nään haaveiden sillan alla lapsen riutuneen
vainajan suu
vainajan suusta ryömii lause
vainajan suu
vainajan suusta työntyy kieli
vainajan suu
vainajan suusta luikertaa käärme
joka vaanii ja kyttää ja myrkkynsä peittää
ja hyökkää ja iskee ja rennosti heittää:
”jää yksin kuningatar”
joka kantaa repussaan raskasta kiveä
viisauden puolesta
huolesta turtana yksin hän tarpoo
kun sillalla kulkurit voittoja arpoo
Kun vapaus koittaa
Muiden joukkoon
haluaisin pois tästä ikävästä
luiseen loukkoon
takertuneesta mielen hämärästä
kauniin kaipuun
sävelin soitan sielun sopukoita
mailleen vaipuu
aurinkoni, koluan lokeroita
kun vapaus koittaa
uin kuin käärme
kohti salaista piilopaikkaa
käärmeenpesä, kesä
ja ikuinen yö
muinaisten jokien rannoilla ui
urheat soturit haarniskoissaan
pinnalla pysyminen oli vaikeaa
muinaisten järvien vesissä ui
urheat soturit nahkoinensa
takkien tekijät repivät kuolleimpia
sinkoilen avaruudessa
kuin valheen rippeet totuudessa
jonka hiukkasten kiihtyvyydessä
on poikkeuksia niitä myydessä